Hanke
Investointihanke - 374358

Myllytuvan korjaus- ja investointihanke

Kesälahti-Seura r.y.

31.03.2026 - 31.12.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Myllytupa on alun perin 1880-luvulla rakennettu savutupa, jonka rakensi Pekka Adolf Hirvonen. Rakennus on siirretty Kesälahti-Seuran museoalueelle vuonna 1967, ja se on osa seuran ylläpitämää museoaluetta sekä paikallista kulttuuriympäristöä ja kotiseututyötä. Myllytupa toimii kesäisin museoalueen kahvilana ja matkamuistomyymälänä. Rakennusta käytetään kesäkauden lisäksi myös muina vuodenaikoina yhdistyksen tapahtumiin ja tilaisuuksiin sekä vuokrataan pienimuotoisiin kokouksiin ja yksityistilaisuuksiin. Kaikki hankkeessa toteutettavat toimenpiteet kohdistuvat rakennuksen myöhemmin, pääosin 1970–1990-luvuilla rakennettuihin osiin, eikä niillä ole vaikutusta rakennuksen alkuperäisiin, kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakenteisiin. Rakennuksen aktiivisen käytön turvaamiseksi hankkeessa toteutetaan salaojitus ja kosteudenhallinnan parantaminen sekä rakennetaan esteetön ulkowc museoalueen käyttöön. Ulkowc palvelee myös museoalueen läpi kulkevan luonto- ja kulttuuripolun käyttäjiä. Lisäksi keittiötiloissa toteutetaan toiminnan kannalta välttämättömiä, rakenteisiin puuttumattomia parannuksia, eli asennetaan uusi liesituuletin. Hanke on valmisteltu yhteistyössä rakennusvalvonnan ja maanomistajan kanssa ja se on toteutettavissa suunnitellussa aikataulussa. Hankkeen tavoitteena on turvata Myllytuvan säilyminen aktiivisessa käytössä sekä parantaa museoalueen palvelutasoa matkailun, tapahtumien ja paikallisen yhteisötoiminnan näkökulmasta.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

374358

Aloituspäivämäärä

31.03.2026

Loppumispäivämäärä

31.12.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue/Erityistavoite

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt