Hanke Investointihanke - 314202 Myrkyn vapaa-ajankeskuksen kehittämisen investointihanke Myrkynkylän Nuorisoseura Valonsoihtu ry 26.11.2024 - 31.12.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Myrkynkylän nuorisoseura valonsoihtu ry kehittää ja parantaa hankkeessa Myrkyn vapaa-ajan keskuksen tiloja sekä palveluita. Hankkeen ensimmäisenä tavoitteena on uusia vuonna 2012 rakennetun altaan rikkinäinen pohjamuovi, jotta allastoimintaa Myrkyn vapaa-ajan keskusessa voidaan jatkaa. Hankeen toisena tavoitteena on purkaa vapaa-ajan alueella sijaitseva purkukuntoinen grillikatos ja rakennuttaa tilalle alueelle paremmin soveltuva 360 astetta kääntyvä laavukota. Hanke toteutetaan kokonaisuudessaan vuoden 2025 aikana. Myrkyn vapaa-ajankeskus palvelee alueen asukkaita ympäri vuoden. Kesän aikana alueen käyttö on erityisesti runsasta ja noin 800-1000 kävijää vierailee altaalla uimakaudessa. Alueella vierailee asukkaita sekä vierailijoita koko suupohjan alueelta. Myrkyn maauimala on suupohjan alueen ainoa kaikille avoin ulko-uimallas. Vuosittain Myrkyn vapaa-ajan keskuksessa virailee reilusti yli 1000 kävijää. Yhteenveto hankkeesta Hankkeessa Myrkyn vapaa-ajan keskuksen maauimalan rikkinäinen allamuovi vaihdettiin uuteen sekä alueelle asennettiin uusi 360-astetta pyörivä laavu asukkaiden käyttöön. ... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 314202 Aloituspäivämäärä 26.11.2024 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Lapset Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeessa Myrkyn vapaa-ajan keskuksen maauimalan rikkinäinen allamuovi vaihdettiin uuteen sekä alueelle asennettiin uusi 360-astetta pyörivä laavu asukkaiden käyttöön. Toteutus Allasmuovi uusittiin suunnitelmien mukaisesti touko-kesäkuussa 2025 ja uusi laavu asennettiin syyskuussa 2025. Hanke toteutui suunnitelmien mukaisesti ja työ toteutettiin vapaaehtoistyönä. Tulokset Altaan muovi on uusittu kokonaan ja alueelle on rakennettu pyörivä laavu. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeen ansioista Myrkyssä on nyt oma laavu, jota alueen asukkaat voivat käyttää. Lisäksi hankkeen avulla Myrkyn vapaa-ajan keskuksen allastoimintaa voidaan jatkaa usein vuosien ajan. Myrkyn nuorisoseura Valonsoihtu jatkaa Myrkyn vapaa-ajan keskuksen ylläpitoa aikasempaan tapaan. Uima-allas avataan asukkaiden käyttöön taas kesäksi 2026. Laavu on alueen asukkaiden käytettävissä vapaasti ympäri vuoden. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Elinvoimakeskus Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Leader-ryhmä Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Toteutuskunta KARIJOKI Kokonaisrahoitus 34 984,67 € Yksityinen rahoitus 12 244,63 € Julkinen rahoitus 22 740,04 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 22 740,04 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 9 778,21 € Valtio: 8 413,82 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 548,01 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: