Hanke Kehittämishanke - 336193 Nature4All – Luontolähtöisiä palveluita erilaisille asiakkaille Lab-ammattikorkeakoulu Oy 29.04.2025 - 30.04.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luontolähtöisille innovatiivisille ja korkeatasoisille palveluille on kysyntää, mutta tunnistettu ongelma on luonnon hyvinvointipalveluiden tarjonnan hajanaisuus ja liiketoiminnan sesonkiluonteisuus. Nature4All - Luontolähtöisiä palveluita erilaisille asiakkaille –hankkeen tavoitteena on monipuolistaa Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä toimivien luontolähtöisiä palveluita tuottavien yritysten palvelutarjontaa ympärivuotiseksi. Tähän päästään kannustamalla yrittäjiä yhteiskehittämiseen monipuolistamalla ja muokkaamalla palveluita soveltuviksi erilaisille asiakasryhmille sekä lisäämällä yrittäjien osaamista erilaisten asiakkaiden kohtaamiseen ja digitaalisen viestinnän hyödyntämiseen. Samalla kiinnitetään huomiota luonnon ja asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseen luontolähtöisesti. Hanke auttaa yrityksiä yhteiskehittämään ja kohdentamaan palveluitaan tarkemmin, jotta palvelut ovat asiakkaille houkuttelevia ja ymmärrettäviä käyttää, sekä yrityksen näkökulmasta sujuvia tuottaa (tasalaatuisuus, kilpailuetu ja -kyky) Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu kolme työpakettia: 1) Erilaiset asiakasryhmät liiketoiminnan edistäjinä 2) Hyvinvointia edistävät luontolähtöiset asiakasryhmäkohtaiset palvelut 3) Vaikuttavaa toteutusta Hankkeen uutuusarvo on yritysten erilaisten asiakasryhmien löytäminen ja palvelutarjonnan monipuolistuminen. Verkostomainen työskentely edistää yhteiskehittämistä ja yrittäjien osaamista. Räätälöidyt palvelut lisäävät asiakasryhmien hyvinvointia ja palvelutarjontaa. Hankkeen päätuloksena syntyy Luontolähtöisiä palveluita erilaisille asiakkaille –opas, jonka avulla yritykset osaavat muokata palveluitaan erilaisille asiakkaille soveltuviksi sekä viestiä palveluista asiakasryhmäkohtaisesti ja ympärivuotisesti. Hanketta toteuttavat yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulu (LAB) ja Suomen urheiluopisto Vierumäki SUK) kohdealueenaan Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakunnat. Hankeaika on 1.9.2025-30.4.2027. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 336193 Aloituspäivämäärä 29.04.2025 Loppumispäivämäärä 30.04.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitalisaatio Hyvinvointi Liiketoimintaosaaminen Markkinointi, markkinaosaaminen Matkailu Palvelut Tuotekehitys Vertaisoppiminen Yrittäjyyden edistäminen Ajankohtaista hankkeesta 13.10.2025 Hanke on alkanut Hanke on alkanut. Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueella toimiva luontolähtöisiä palveluita tarjoava yritys: oletko kiinnostunut lähtemään mukaan hankkeeseen? Ota yhteyttä projektipäällikköön ja kysy lisää! 3.11.2025 Tule mukaan hankkeen starttitilaisuuksiin Hankkeen starttitilaisuudet Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen yrittäjille. Aloitamme molemat tilaisuudet hankkeen tarjoamalla lounaalla, jonka jälkeen ohjelmassa on tutustumista ja yhteistä työskentelyä tavoitteiden suunnassa. Tilaisuudet ovat saman sisältöiset. Tervetuloa mukaan! Tiistai 18.11.2025 klo 11-15 Hämeenlinna (Scandic Aulanko) Ilmoittaudu 11.11. mennessä Keskiviikko 26.11.2025 klo 11-15 Lahti (Villa Rauhala) Ilmoittaudu 19.11. mennessä Osallistujana: kehität ymmärrystäsi erilaisten asiakasryhmien tarpeista ja ostomotiiveista pääset testaamaan palveluitasi erilaisille asiakasryhmille syvennät osaamistasi luontolähtöisten palveluiden muotoiluun sekä uusien palveluiden tuotteistamiseen edistät verkostoitumista alueellisten toimijoiden parissa opit hyödyntämään digitaalista viestintää sekä tekoälyn mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisella tavalla Starttipäivän aikana kuulet lisää hankkeen tulevista toimenpiteistä, verkostoidut alueen palveluntarjoajien kanssa sekä ryhdyt kehittämään liiketoimintaa monipuolistamalla palvelutarjontaasi soveltuvaksi erilaisille asiakasryhmille. Julkaisut ja materiaalit Hankkeessa tuotettuja tallenteita ja materiaaleja Tietoiskutallenteet 1. Ohjaaminen ja kohtaaminen Tallenne 2. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus (kommunikaatio, kulttuurierot, epävarmuus ja pelot) Tallenne 3. Kuntoutuvat henkilöt ja toimintarajoitteiset asiakkaat (toiminnan soveltaminen ja muokkaaminen) Tallenne Hyvinvointia luonnosta erilaisille asiakasryhmille -webinaari Tallennewebinaarin alusta Esitysdiat Työpaja I Työpajan teoriaosuuksista tehdyt tallenteet: Tilaisuuden avaus Asiakasprofiilit Ostomotiivit Asiakasprofiilit Julkaisut 21.1.2026 Erilaiset asiakkaat ovat mahdollisuus luontolähtöisessä toiminnassa 23.12.2025 Luonto lähellä – kohti uusia asiakkaita yhteistyöllä Näytä lisää ajankohtaisia 21.1.2026 Kevään 2026 tilaisuuksia Tallenteet Tammi-helmikuun 2026 aikana julkaistaan kolme tietoiskua tallenteina. Tallenteet ovat katsottavissa joustavasti omassa aikataulussa ja tallenteiden linkit julkaistaan hankkeen nettisivuilla. Tallenteet: 1. Ohjaaminen ja kohtaaminen Tallenne 2. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus (kommunikaatio, kulttuurierot, epävarmuus ja pelot) Tallenne 3. Kuntoutuvat henkilöt ja toimintarajoitteiset asiakkaat (toiminnan soveltaminen ja muokkaaminen) Tallenne Webinaari Webinaari (Teams) keskiviikkona 28.1.2026 klo 13-15: Hyvinvointia luonnosta erilaisille asiakasryhmille Tallenne webinaarin alusta Esitysdiat Webinaarin sisältö: – Alustus luonnon hyvinvointivaikutuksista – Yhteinen työskentely, jonka tavoitteena on sanoittaa omien palveluiden luonnon hyvinvointivaikutuksia ja ideoida muiden toimijoiden kanssa Työpajat Työpaja I 11.2.2026 Työpajan teoriaosuuksista tehdyt tallenteet: Tilaisuuden avaus https://www.youtube.com/watch?v=0h9bso28jJI Asiakasprofiilit https://www.youtube.com/watch?v=wP7SnhThR_c Ostomotiivit https://www.youtube.com/watch?v=RN2ABYu6xOo Sisältö: – Luodaan yhdessä syvälliset asiakasprofiilit valituille asiakasryhmille – Tehdään asiakasanalyysi, joka paljastaa ostomotiivit – Kartoitetaan yritysten nykytilanne suhteessa eri asiakasryhmiin Työpaja II (PH + KH yhteinen) Ma 23.3.2026 klo 12-15 (lounas tarjolla ennen työpajan alkua) Sisältö: – Ymmärretään asiakasarkkityypittämisen merkitys liiketoiminnalle – Opitaan luomaan syvällisiä asiakasarkkityyppejä – Suunnitellaan asiakashaastattelut/kyselyt Työpaja III 1-osa (PH + KH yhteinen) (toinen osa järjestetään alkusyksyllä 2026) Ke 15.4.2026 klo 12-15 (lounas tarjolla ennen työpajan alkua) Sisältö: – Ideoidaan asiakaslähtöisesti uusia palveluratkaisuja käyttämällä muotoilun ja ennakoinnin työkaluja – Opitaan luovia ideointimenetelmiä – Tuotteistetaan palveluita eri asiakasryhmille Tapahtumat Tapahtuma 15.4.2026 • klo 12:00 - 15:00 Nature4All Työpaja III 1. osa Tapahtuman järjestää: Lab-ammattikorkeakoulu Tapahtuma 23.3.2026 • klo 12:00 - 15:00 Nature4All Työpaja II Tapahtuman järjestää: Lab-ammattikorkeakoulu Tapahtuma 11.2.2026 • klo 10:30 - 15:00 Nature4All Työpaja I Päijät-Häme Tapahtuman järjestää: Lab-ammattikorkeakoulu Tapahtuma 10.2.2026 • klo 10:30 - 14:30 Nature4All Työpaja I ETÄTILAISUUS Tapahtuman järjestää: Lab-ammattikorkeakoulu Tapahtuma 26.11.2025 • klo 11:15 - 15:00 Nature4All starttitilaisuus Lahdessa Tapahtuman järjestää: Lab-ammattikorkeakoulu Tapahtuma 18.11.2025 • klo 11:00 - 15:00 Nature4All starttitilaisuus Hämeenlinnassa Tapahtuman järjestää: Lab-ammattikorkeakoulu Hankkeen yhteyshenkilöt Kirsi Kiiskinen Hanketoimija Lab-ammattikorkeakoulu Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Sulje Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta LAHTI Kokonaisrahoitus 275 181,91 € Julkinen rahoitus 275 181,91 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 275 181,91 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 118 328,22 € Valtio: 156 853,69 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Kirsi Kiiskinen Hanketoimija Jaa: