Hanke
Investointihanke - 330431

Paranamme ja turvaamme tilaisuuksien ja tapahtumien onnistumista

Siuruan työväentalo-kylätalo ry

24.03.2025 - 31.01.2026

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Siuruan työväentalolla järjestetään vuosittain useita tapahtumia ja tilaisuuksia, kuten näytelmiä, viihdeiltoja, perhejuhlia (syntymäpäivät, surujuhlat) ja liikuntapäiviä. On jo pidemmän aikaa ollut keskustelussa verhojen asentaminen ikkunoihin, sillä aurinko pääsee heijastamaan suoraan näyttämölle sekä sivuttain katsojien silmiin. On tullut myös useita asiakaspalautteita muuten hyvin toteutuneista tapahtumista, mutta iso ilo karkaa katsojilta sekä näyttelijöiltä heijastuksen vuoksi. Lisäksi asiakkaat ovat toivoneet, että ison näyttömön seinällä oleva taulu olisi mahdollista peittää. Näyttämötila tulisi saada neutraaliksi varsinkin eri näytelmissä, jotta rekvisiitta tulee esille ja näytelmän luonne pysyy omanlaisena. Myös mm. surujuhlien ajaksi. Peittäminen onnistuu helposti asentamalla verhot taulun eteen, jotka voi vetää taulun eteen tarvittaessa. Hinnat verhoihin on kysytty oululaiselta verhoomoliikkeeltä sekä kaupoilta. Sydäniskurin hankinta turvaa tapahtumat ja tilaisuudet. Sydäniskurin käyttökoulutus järjestetään paikan päällä ajankohtana, jolloin mahdollisimman moni talon toimijoista, mukaan lukien järjestysmiehet sekä kylän asukkaat, voivat osallistua koulutukseen. Tietokoneen hankinta mahdollistaa erilaisten musiikki- ja liikuntasisältöisten tapahtumien järjestämisen. Tietokone mahdollistaa kuva- ja videoesityksen heijastamisen valkokankaalle lisäten tapahtumien tunnelmaa sekä onnistumista.

Yhteenveto hankkeesta

Hanke toteutettiin haun perusteiden ja hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen tavoitteena oli parantaa tilaisuuksien ja tapahtumien turvallisuutta, toimivuutta sekä tilojen käytettävyyttä. Kaikki hankinnat ja talkootyöt on toteutettu suunnitellusti ja dokumentoitu valokuvin.
L...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

330431

Aloituspäivämäärä

24.03.2025

Loppumispäivämäärä

31.01.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hanke toteutettiin haun perusteiden ja hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen tavoitteena oli parantaa tilaisuuksien ja tapahtumien turvallisuutta, toimivuutta sekä tilojen käytettävyyttä. Kaikki hankinnat ja talkootyöt on toteutettu suunnitellusti ja dokumentoitu valokuvin.
Lisänä otimme kuitenkin ulkopuolisen sydäniskuri kouluttajan, jotta saamme parasta mahdollista opetusta.

Toteutus

Hanke toteutettiin suunnitelman mukaisesti hankkimalla tilaisuuksien turvallisuutta ja toimivuutta parantavia laitteita ja varusteita. Keskeisin hankinta oli sydäniskuri j(opastustauluineen), jonka avulla parannettiin ensiapuvalmiutta ja lisättiin tapahtumien turvallisuutta. Sydäniskurin hankintaan liittyvät hankintakäynnit toteutettiin Laitteen käytön opastus toteutettiin kuitenkin kouluttajan ohjauksella.

Lisäksi hankkeessa toteutettiin pienempiä, mutta tilojen käytön kannalta tärkeitä parannuksia, kuten kaidetarvikkeiden hankinta ja asennus, verhojen ja rullaverhojen asentaminen sekä tietokoneen ja pääpantamikrofonien hankinta. Nämä parannukset lisäävät tilojen monikäyttöisyyttä, turvallisuutta ja tapahtumien sujuvuutta.

Talkootyötä tehtiin yhteensä suunnitelman mukainen määrä, ja se kohdistui lähinnä hankintoihin ja asennuksiin.. Toteutukset on dokumentoitu valokuvin.

Tulokset

Hankkeen tuloksena tilaisuuksien ja tapahtumien turvallisuus paranee merkittävästi sydäniskurin ja kaiteiden ansiosta. Tilojen käytettävyys ja viihtyisyys paranivat verhojen ja rullaverhojen myötä, (näistä jo kokemusta) ja tapahtumien tekninen toteutus helpottuu uuden tietokoneen ja mikrofonien ansiosta.

Hanke on lisännyt toimijoiden mahdollisuutta järjestää erilaisia tilaisuuksia turvallisesti ja laadukkaasti. Sydäniskurin käyttökoulutus on lisännyt osaamista ja varmuutta hätätilanteissa.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hankkeella on vaikutuksia paikalliseen toimintaan, sillä hankitut laitteet ja tehdyt parannukset palvelevat useita tulevia tilaisuuksia ja tapahtumia. Turvallisuuden parantuminen lisää osallistujien luottamusta ja mahdollistaa monipuolisemman tapahtumatoiminnan.
Sydäniskuri on lainattavissa myös kotona järjestettäviin juhliin sekä muille yhdistyksille esim. metsästysseuroillle.

Jatkossa sydäniskurin käyttöosaamista ylläpidetään ja tiloja hyödynnetään aktiivisesti erilaisten yhteisöllisten tapahtumien järjestämisessä. Hankkeen tuloksia hyödynnetään myös tulevissa kehittämistoimissa.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt