Hanke
Investointihanke - 378468

Paras peli on pelattu peli

Puolangan kunta

06.03.2026 - 30.12.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Lasten ja nuorten fyysinen kunto on huonontunut, jonka vuoksi heillä ei ole uskallusta osallistua liikunnallisiin tapahtumiin, joissa on liikunnallisesti lahjakkaita lapsia ja nuoria. Nuorten henkinen hyvinvointi vaatii myös huomiota, sillä liian monella lapsella ja nuorella ei ole käsitystä omista taidoista ja osaamisesta. Tämä vaikuttaa heikentävästi elämäntilanteeseen, kun mikään ei tunnu miltään ja arjessa vain soljutaan eteenpäin. Kaikilla on suuri huoli siitä, että osan lapsien ja nuorten harrastukset ovat lähinnä istuskelu ja puhelimella pelaaminen. On tärkeää, että nuorisotoimi tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuutta, yhteiseen touhuamiseen ja liikunnalliseen yhdessäoloon. Kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret, kansainväliset opiskelijat ja kuntalaiset. Hyötyjinä ovat kaikki nuoret ja kuntalaiset, jotka haluavat liikkua ja pelata yhdessä. Hankkeen toteuttajana toimii Puolangan kunta. Toteutusalueena on Puolangan nuorisotalon piha-alue. Hankkeen odotetaan lisäävän hyvinvointia, vähentävän yksinäisyyttä ja kiusaamista sekä edistävän positiivista ja kannustavaa liikkumista. Positiivista hankeen toteutumisessa on se, että pelikenttä sijaitsee kunnan keskustassa ja se mahdollistaa pelikentän käytön kaikille kuntalaisille. Pelikentän käyttöä helpottaa vuorojen varauslista, joka sijaitsee pelikentän laidalla. Pelivälineille järjestetään varasto, kentän vieressä olevaan tilaan. Näin saadaan toimiva ja liikuntaan motivoiva paikka, keskelle kunnan keskustaa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

378468

Aloituspäivämäärä

06.03.2026

Loppumispäivämäärä

30.12.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue/Erityistavoite

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt