Hanke Kehittämishanke - 149128 PETAKI – Perinnetaitojen kierrätys Lahden 4H-yhdistys ry 01.01.2021 - 30.06.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Petaki - Perinnetaitojen kierrätys hanke on maaseutumaisen elinvoimaisuuden lisäämiseksi suunniteltu kehittämishanke, jonka tavoitteena on lisätä nuorten maataloustietämystä ja –arvostusta, perinnekädentaitoja ja kiertotalouden uusia työllistämisen mahdollisuuksia alueella. Hankkeessa tullaan kehittämään uusia toimintamalleja toimijoiden välille, jossa kaikki osapuolet toimivat yhteistyössä kuntalaisten osallisuuden tukemisessa kohti hyvinvointia. Hankkeen tavoitteena on edistää alueen kulttuurihistoriallisten kohteiden matkailun ja hyvinvoinnin merkitystä. Tavoitteena on työllistää ja kouluttaa hajaseutuasutusalueiden nuoria hyödyntäen perinnetaitoja, kierrätystä ja niiden uudelleen käyttöönottoa paikallisten toimijoiden kanssa. Hankkeen toteuttamisen toiminta-alustana hyödynnetään alueen kulttuurihistoriallisia kohteita ja kotieläinpihan toimintaa. Hankkeen kohderyhmänä ovat hankealueen lapset ja nuoret sekä alueen asukkaat, maatilat, yritykset ja yhteisöt. Hankealueeseen kuuluvat Etpähä ry:n alue: Nastola, Orimattila, Kärkölä, Hollola ja Hämeenkoski. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 149128 Aloituspäivämäärä 01.01.2021 Loppumispäivämäärä 30.06.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta NASTOLA Kokonaisrahoitus 55 125,00 € Yksityinen rahoitus 11 025,00 € Julkinen rahoitus 44 100,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 44 100,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 18 522,00 € Valtio: 16 758,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 8 820,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: