Hanke Kehittämishanke - 34912 Pohjoisen Keski-Suomen metsäbiotalouden yritysryhmähanke Kehittämisyhtiö Witas Oy 01.11.2016 - 31.12.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pohjoisen Keski-Suomen metsäbiotalouden yritysryhmähanke on jatkoa Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toteuttamalle esiselvityshankkeelle, jossa kerättiin tietoa ja valmisteltiin yritysryhmähanketta biotalouden alueella toimivien pk-yritysten liiketoiminnan kehittämiseksi. Esiselvityksen aikana kohdealueen merkittävimmäksi mikro- ja pienyrityskentäksi metsäbiotalouden alueella erottui puun ja energiabiomassan hankintaketjussa työskentelevät ja tälle ketjulle koneita tai palveluita tarjoavat yritykset. Tästä yritysjoukosta valikoitui neljä yritystä, jotka tässä hankkeessa lähtevät yritysryhmänä kehittämään omaa ja edustamansa toimialan liiketoimintaa. Yritysryhmähankkeessa toteutetaan sekä yrityskohtaisia että yritysryhmän yhteisiä toimenpiteitä. Yrityskohtaisilla toimenpiteillä kehitetään yritysten sisäistä liiketoimintaa ja johtamista. Yritysryhmähankkeen yhteisissä osioissa vaikutetaan kohdeyritysten liiketoimintaympäristöön ja etsitään yhdessä oleellisten sidosryhmien edustajien kanssa uusia ratkaisuja toimialan kehittämiseksi. Yritysryhmähankkeen tavoitteena on parantaa kohdeyritysten liiketoiminnan kilpailukykyä ja palveluiden laatua, etsiä uusia liiketoimintamahdollisuuksia biotalouden alueelta. Lisäksi etsitään mahdollisuuksia yhdistää paikalliset yritykset alueellisiin ja kansallisiin verkostoihin niin, että saadaan kootuksi liiketoimintaa vahvistavia arvoketjuja ja parannettua tiedonkulkua. Näillä toimilla vahvistetaan alueen uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvaa elinkeinotoimintaa ja työllisyyttä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 34912 Aloituspäivämäärä 01.11.2016 Loppumispäivämäärä 31.12.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Yritysryhmän kehittämishanke (75 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Keski-Suomen elinvoimakeskus Toteutuskunta KIVIJÄRVI Kokonaisrahoitus 66 000,00 € Yksityinen rahoitus 16 500,00 € Julkinen rahoitus 49 500,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 49 500,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 20 790,00 € Valtio: 28 710,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75,00 % Jaa: