Hanke Investointihanke - 351656 Rajan Erän kodan laajennus ja uudistaminen RAJAN ERÄ R.Y. 05.04.2026 - 30.09.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on laajentaa ja uudistaa Rajan Erä ry:n käytössä oleva kota Nuijamaalla vastaamaan paremmin metsästyksen, virkistystoiminnan ja luonnossa liikkumisen tarpeita. Vanhat tilat on purettu ja käytössä on vain pieni vaatimaton kota, jota halutaan nyt laajentaa. Kokouksiin, metsästystoimintaan sekä yhteisölliseen vapaa-ajan toimintaan tarvitaan uudet, toimivammat ja ympäri vuoden käytettävät tilat. Laajennettu kota palvelee Rajan Erä ry:n jäsenistöä perheineen, Nuijamaan kyläyhteisöä sekä vapaa-ajan asukkaita. Hanke lisää alueen yhteisöllisyyttä, tukee paikallista toimintaa ja voi välillisesti vahvistaa maaseudun palveluja ja yritystoimintaa esimerkiksi matkailun ja tapahtumien kautta. Hankkeen toteutusaika on 1.4.2026–31.12.2026. Hankkeen onnistumista seurataan muun muassa tilojen käyttöasteella sekä uusien jäsenten, erityisesti nuorten, mukaan saamisella toimintaan. Rakennuksen valmistuttua sen tarkastaa rakennustarkastaja, ja tila jää pitkäaikaiseen käyttöön kyläyhteisön ja metsästysseuran yhteisenä kokoontumis- ja virkistyspaikkana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 351656 Aloituspäivämäärä 05.04.2026 Loppumispäivämäärä 30.09.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO8 Asiasanat Kylä Lapset Lämmitys Naiset Nuoret Paloturvallisuus Turvallisuus Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Leader Länsi-Saimaa ry Toteutuskunta LAPPEENRANTA Kokonaisrahoitus 53 631,99 € Yksityinen rahoitus 18 771,20 € Julkinen rahoitus 34 860,79 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 34 860,79 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 14 990,14 € Valtio: 12 898,49 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 972,16 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Hankkeesta muualla https://esrhy.fi/rajan_era/ Jaa: