Hanke Kehittämishanke - 277665 Ratkaisuja Pohjanmaan suometsien ilmasto- ja vesistövaikutuksien hallintaan / Torvmarksskogar i Österbotten – lösningar för minskad klimat- och vattenpåverkan Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 30.01.2024 - 30.06.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suometsät ja niiden kestävä käyttö on vahvasti esillä metsäkeskustelussa. Suometsät ovat merkittävä puureservi valtakunnallisesti ja myös Pohjanmaalla, missä suometsiä on 29 % metsämaasta (VMI12). Metsäkeskuksen metsävaratiedon perusteella Pohjanmaan talouskäytössä olevista suometsistä suurin osa on varttuneita kasvatusmetsiä, jotka saavuttavat tulevien vuosien aikana uudistamisvaiheen. Perinteisesti turvemaat on uudistettu päätehakkuulla, jota seuraa kunnostusojitus. Hakkuiden myötä vesistö- ja ilmastopäästöt tulevat kasvamaan ellei käyttötapojen suhteen tapahdu monipuolistumista. Tiedonvälityshankkeen tavoitteena on vahvistaa metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden tietoja ja päätöksentekokykyä ilmasto- ja vesistöviisaasta suometsätaloudesta. Hanke parantaa Pohjanmaan metsätalouden kokonaiskestävyyttä ja vahvistaa suometsien puuntuotannon hyväksyttävyyttä. Hankkeessa välitetään Pohjanmaan metsänomistajille (yksityiset, kunnat, kaupungit ja seurakunnat), metsäalan ammattilaisille sekä oppilaitoksille tietoa, millaisilla konkreettisilla toimenpiteillä he voivat vaikuttaa suometsiensä hiilipäästöihin ja vesistökuormitukseen. Hankkeessa perustetaan yhteistyössä metsänomistajien ja toimijoiden kanssa monipuolisesti suometsien käsittely- ja hoitotoimenpiteitä esitteleviä demonstraatiokohteita. Lisäksi tietoa jalkautetaan kohdevierailujen, teemailtojen, webinaarien, seminaarien, videoiden ym. avulla. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2024 – 30.6.2027 ja alueena Pohjanmaan maakunta. Hanke toteutetaan kaksikielisenä. Hallinnoija ja päätoteuttaja on Suomen metsäkeskus. Hankkeen pääyhteistyötahot ovat oppilaitokset Yrkesakademin i Österbotten ja Optima Lannäslund sekä kohdekunnat Kruunupyy, Pedersöre, Uusikaarlepyy ja Närpiö. Asiantuntija-yhteistyötä tehdään myös Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n, Luonnonvarakeskuksen sekä ELY-keskusten valtakunnallisen ilmastoyksikön kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 277665 Aloituspäivämäärä 30.01.2024 Loppumispäivämäärä 30.06.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Ympäristö- ja ilmastotiedonvälityshanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO0 Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Liveevenemang 15.9.2026 • klo 17:30 - 19:00 Utfärd till Våtmossens torvmarksskog: skogsbruk i torvmarksskogar, Malax Koulutus 8.9.2026 • klo 17:30 - 19:00 Maastoretki Börkmossenin suometsään: Kunnostusojitus ja vesiensuojelu, Kristiinankaupunki (kaksikielinen) Tapahtuman järjestää: Metsäkeskus Koulutus 8.9.2026 • klo 17:30 - 19:00 Utfärd till Börkmossens torvmarksskog: Dikesrensning och vattenskydd, Kristinestad (tvåspråkig) Tapahtuman järjestää: Metsäkeskus Liveevenemang 2.9.2026 • klo 17:30 - 19:00 Utfärd till Kåtabackens torvmarksskog: Vård av torvmarkskog, Nykarleby Koulutus 25.8.2026 • klo 17:30 - 19:00 Utfärd till Saltjärvtärskets torvmarksskog: Plan för vård av torvmarksskog – vad består det av?, Närpes Tapahtuman järjestää: Metsäkeskus Tapahtuma 16.4.2026 • klo 17:00 - 18:30 Esse ås skogar och vattendrag-stugkväll för skogsägare. Pedersöre och Teams. Tapahtuman järjestää: Suomen Metsäkeskus Tapahtuma 10.2.2026 • klo 9:00 - 10:30 Suometsien hoito ja suometsän hoidon tuki Tapahtuman järjestää: Metsäkeskus Tapahtuma 26.11.2025 • klo 9:00 - 10:15 Precisionsskogsbruk i torvmarksskogar -webinar Tapahtuma 19.11.2025 • klo 8:30 - 9:45 Vinkit vesiensuojeluun suometsien hoidossa -webinaari Tapahtuma 5.11.2025 • klo 8:30 - 9:45 Hållbart skogsbruk med hänsyn till avrinningsområdet -webinar Tapahtuma 30.10.2025 • klo 9:00 - 11:00 Suometsien vesitalous ja hieskoivun mahdollisuudet -webinaari Tapahtuman järjestää: Metsäkeskus Tapahtuma 24.10.2025 • klo 9:30 - 11:30 Turvemaiden jatkuva kasvatus -maastokoulutus Kurikassa Tapahtuma 21.10.2025 • klo 9:30 - 11:30 Turvemaiden jatkuva kasvatus -maastokoulutus Kokkolassa Hankkeen yhteyshenkilöt Inka Piironen Hanketoimija Metsäkeskus Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Pohjanmaan elinvoimakeskus Toteutuskunta VAASA Kokonaisrahoitus 231 110,66 € Julkinen rahoitus 231 110,66 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 219 555,12 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 99 377,58 € Valtio: 120 177,54 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 11 555,54 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Inka Piironen Hanketoimija Jaa: