Hanke Kehittämishanke - 20353 Tarinakylä Sodankylän kunta 01.03.2016 - 31.12.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus MEK:n mukaan kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita ja -palveluita ja tarjotaan niitä liiketoiminnallisin perustein. Tavoitteena on luoda elämyksiä ja mahdollisuus tutustua näihin kulttuurisiin voimavaroihin, oppia niistä tai osallistua niihin. Hankkeessa toteutetaan Sodankylän, Pelkosenniemen ja Kemijärven alueen kyliin ja niiden paikalliseen historiaan ja kyläkulttuurin pohjautuvia käyntikohteita, jotka ovat aina saavutettavissa, sisällöltään vaihtuvia, vuorovaikutteisia ja yllätyksellisiä. Ne ovat digitaalisesti koettavia kohteita, joiden sisällöt päivittyvät helposti ja laatumerkki yksilölliselle monistettavalla lappilaiselle kulttuurimatkailukäyntikohteelle. Kohteet ovat vuorovaikutteisia ja eläviä, joissa yhdistyy fakta ja fiktio sekä mennyt ja nykyinen. Niiden kokeminen on suunniteltu yhdessä tarinankertojan, kyläläisten, palvelumuotoilijan ja digitaalisen asiantuntijan kanssa. Hankkeessa kehitetään uudenlainen, täysin digitaalinen kulttuurimatkailukäyntikohteiden konsepti. Sille on tarve, sillä kulttuurimatkailukohteiden ja palveluiden kehittäminen on koettu haasteelliseksi hitaasti kasvavan asiakasvirran vuoksi. Uusia yrittäjiä/palveluja on vaikea houkutella kyliin luonnollisen asiakasvirran. Sen sijaan, että kehitettäisiin suoraan alueiden välisenä yhteistyönä uutta liiketoimintaa kyliin yrittäjien ja kyläyhdistysten matkailutuotteina, halutaan hankkeessa yhteistyöllä kehittää ja kasvattaa asiakasvirtaa kylissä aina saavutettavien käyntikohteiden muodossa ja sitä myötä rohkaista uusien palvelujen, tuotteiden ja liiketoimintamuotojen syntymistä. Toimenpiteet kohdistuu kyliin ja ne toteutetaan yhdessä kyläläisten kanssa. Hankkeeseen valitut kylät on kutsuttu kylien oman aktiivisuuden ja toiminnan perusteella. Kohderyhmänä ovat matkailijat. Matkailijat jakaantuvat kansainvälisiin moderneihin humanisteihin, kotimaisiin omalla autolla matkaileviin sekä kotimaisiin ryhmämatkailijoihin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 20353 Aloituspäivämäärä 01.03.2016 Loppumispäivämäärä 31.12.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi aktiviteettimatkailu kulttuuri matkailu uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Lapin elinvoimakeskus Toteutuskunta SODANKYLÄ Kokonaisrahoitus 150 014,00 € Julkinen rahoitus 150 014,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 142 513,30 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 63 005,88 € Valtio: 79 507,42 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 7 500,70 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Jaa: