Hanke Kehittämishanke - 17713 Teatteri Forten Nukketeatterihanke 2016-18 Lasten ja nuorten teatteriyhdistys Forte ry 20.11.2015 - 31.08.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lasten ja nuorten teatteriyhdistys Forte ry:n tavoitteena on tarjota liperiläisille lapsille ja nuorille teatterin, nukketeatterin, musiikin ja laulun laadukasta opetusta ja esittävää toimintaa, sekä ylläpitää useita harrastusryhmiä ja kansainvälistä kulttuuriklubitoimintaa perheille ja kaikenikäisille ihmisille. Tätä tarjontaa on tarkoitus edelleen kehittää hankkeella. Osana opetusta tuotetaan 5-6 teatteriproduktiota, joita esitetään Liperissä Penttilän salissa ja Ylämyllyn Jyrinkylän liikuntahallin näyttämöllä sekä Ylämyllyn monitoimitalolla. Lisäksi järjestetään kerran kansainvälinen ¿Ìlo elää lapsissa¿-lasten ja nuorten teatterifestivaali hankkeen aikana, tapahtumapaikkana Liperi ja Joensuu. Lisäksi järjestetään lasten ja nuorten taidekesäleiri Outokummun Kolmikannan leirikeskuksessa tai vastaavassa paikassa ja osallistutaan osana suurempaa organisaatiota kansainväliseen nuorten kesätapahtumaan Liperissä heinäkuussa 2016, josta vastaa Liperin kunta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17713 Aloituspäivämäärä 20.11.2015 Loppumispäivämäärä 31.08.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Joensuun Seudun LEADER-yhdistys ry Toteutuskunta LIPERI Kokonaisrahoitus 100 000,00 € Yksityinen rahoitus 20 000,00 € Julkinen rahoitus 80 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 33 600,00 € Valtio: 30 400,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 16 000,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: