Hanke
Kehittämishanke - 318147

Tiede ja taide kimpassa, Lammin TTK

Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistys ry

29.11.2024 - 31.12.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Lammin taide-tiedehanke 2024-2025 16.11.2024 Hankkeen tavoitteena on luoda paikallisten taiteilijoiden (10-15 taiteilijaa) taidenäyttely kesällä 2025. Näyttely pohjautuu taiteilijoiden ja Lammin biologisen aseman tutkijoiden vuoropuheluun alueella tehtävästä tutkimuksesta. Hankkeessa innostetaan myös lammilaisia jakamaan omia luontokokemuksiaan sanoin ja kuvin. Lammilaisten kuvista tehdään virtuaalinen näyttely taidenäyttelyn yhteyteen. Hankkeen keskeisenä ajatuksena on paikallisuus. Hanke toteutetaan kokonaisuudessaan Lammilla lammilaisten taiteilijoiden ja tutkijoiden voimin. Biologisen aseman tutkimustyö kohdistuu lammilaiseen luontoon, joka on myös taiteilijoiden töiden ja inspiraation pohjana. Taiteen keinoin voidaan löytää uusia näkökulmia ja tapoja kertoa, kokea ja herättää tunteita luontoon liittyvistä ilmiöistä. Hankkeen tarkoituksena on myös lisätä eri tahojen, niin taiteilijoiden, tutkijoiden kuin lammilaisten asukkaidenkin, vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa tietoa ja aktivoida paikkakunnan toimintaa sekä edistää yhteisöllisyyttä. Näyttely toimii myös yhtenä paikkakunnan kesämatkailun matkailukohteena kesällä 2025. Hankkeen tavoitteena on tuoda omassa pitäjässä tapahtuva maailman laajuisestikin arvokas tutkimus ja paikallisesti näkyväksi taiteen keinoin.Yhtenä hankkeen osa-alueena on biologisella asemalla tehdyn tutkimuksen ja tieteen yleistajuistaminen kaikille avoimella luentosarjalla, joka pidetään syksyllä 2024. Luentosarja on suunnattu paitsi kaikille asukkaille myös hankkeeseen osallistuville taiteilijoille. Tavoitteena on tehdä näkyväksi oman lähiluonnon arvo ja myös sen haavoittuvuus. Hankkeen keskeisenä tuotoksena valmistuu taidenäyttely heinä-elokuussa 2025. Näyttely on tarkoitus pitää keskeisellä ja helposti saavutettavissa olevalla paikalla. Näyttelypaikkana hyödynnetään tyhjäksi jääneitä liikekiinteistöjä (entisen virastotalon tilat) ja samalla elävöitetään pitäjän katukuvaa ja elinvoimaisuutta.

Yhteenveto hankkeesta

Hanke toteutui suunnitellusti. Biologisen aseman luennot olivat mielenkiintoisia ja kokosivat hyvän yleisön kirjastolle, luennot myös inspiroivat taiteilijoita. Kesän Taidenäyttely pidettiin tyhjänä olevassa liiketilassa Lammin virastotalolla ja se onnistui hyvin. Kävijöitä näyttelyssä o...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

318147

Aloituspäivämäärä

29.11.2024

Loppumispäivämäärä

31.12.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hanke toteutui suunnitellusti. Biologisen aseman luennot olivat mielenkiintoisia ja kokosivat hyvän yleisön kirjastolle, luennot myös inspiroivat taiteilijoita. Kesän Taidenäyttely pidettiin tyhjänä olevassa liiketilassa Lammin virastotalolla ja se onnistui hyvin. Kävijöitä näyttelyssä oli n 400.Näyttely sai myös jatkoa kun osa teoksista siirtyi Lammin Biologiselle asemalle syksyksi 2025.

Toteutus


Hankkeen keskeisenä ajatuksena oli paikallisuus. Hanke toteutettiin kokonaisuudessaan Lammilla,Lammilaisten taiteilijoiden ja tutkijoiden voimin. Biologisen aseman tutkimustyö kohdistuu lammilaiseen
luontoon, joka oli myös taiteilijoiden töiden ja inspiraation pohjana. Taiteen keinoin voidaan löytää uusia näkökulmia ja tapoja kertoa, kokea ja herättää tunteita luontoon liittyvistä ilmiöistä. Hankkeen tarkoituksena oli lisätä eri tahojen, niin taiteilijoiden, tutkijoiden kuin lammilaisten asukkaidenkin, vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa tietoa ja herättää ajatuksia ja aktivoida paikkakunnan toimintaa sekä edistää yhteisöllisyyttä. Hankkeen tavoitteena oli siten tuoda omassa pitäjässä tapahtuva maailman laajuisestikin arvokas tutkimus ja sen tuottama tieto myös paikallisesti näkyväksi taiteen keinoin. Yhtenä hankkeen osa-alueena oli biologisella asemalla tehdyn
tutkimuksen ja tieteen yleistajuistaminen kaikille avoimella luentosarjalla, joka pidettiin alkuvuonna 2025 Lammin kirjastossa. Luentoiltoja oli kolme; maanantaina 10.2 Kimmo Kahilainen "Vesien tummuminen" ja Petri Nummi"Monimuotoinen majavamaisema", 24.2.John Loehr "Ilves äänessä metsässä" ja Hanna Rosti "Bioakustiikka lintujen ja nisäkkäiden tutkimuksessa" ja 10.3. Matti Kotakorpi "Pääjärven kuhakanta" ja Emmi Eerola "Vuodenaikojen vaikutukset Pääjärven kaloihin". Luentosarja oli suunnattu paitsi kaikille asukkaille myös hankkeeseen osallistuville taiteilijoille. Luentosarja onnistui hienosti, luennot olivat mielenkiintoisia ja keräsivät runsaan yleisön. Esimerkiksi Pääjärven kalakannoista kertovan luennon yhteydessä käytiin vilkasta keskustelua yleisön ja tutkijoiden kanssa. Luentoja myös Striimattiin ja niitä pystyi katsomaan Lykky Ryn Facebook-sivun kautta.
Hankkeen keskeisenä tuotoksena valmistui taidenäyttely heinä-elokuussa 2025, sekä Pop-up näyttely Lammin Pellavamarkkinoiden yhteydessä 17.6.2025. Näyttelyt pidettiin keskeisellä ja helposti saavutettavissa olevalla paikalla Lammin kirkonkylässä. Näyttelypaikkana hyödynnettiin tyhjäksi jäänyttä liikekiinteistöä (entisen virastotalon tilat) ja samalla elävöitetttiin pitäjän katukuvaa ja elinvoimaisuutta. Näyttely toimi myös yhtenä paikkakunnan
kesämatkailun matkailukohteena kesällä 2025. Näyttelyä mainostettiin laajasti sekä sosiaalisessa mediassa että perinteisin julistein. Näyttelystä ja projektista oli myös juttu sekä maakuntalehti Hämeen Sanomissa että paikallislehti Keski-Hämeessä. Hankkeessa innostettiin myös lammilaisia jakamaan omia luontokokemuksiaan sanoin ja kuvin. Lammilaisten luontokuvista toteuttiin virtuaalinen näyttely taidenäyttelyn yhteyteen. Näyttelyssä oli esillä teoksia 11 paikalliselta taiteilijalta, monilla eri tekniikoilla toteutettuna; maalauksia, piirroksia, tekstiilitaidetta, keramiikkaa ja veistoksia . Lisäksi näyttelyssä oli Lammin biologisen aseman monipuolinen osasto, jossa oli esillä sekä taidetta että tietoa mm. äänimaisema ja tietokonepeli. Näyttelyssä vieraili n. 400 kävijää, mukana joitakin koululaisryhmiä. Ennen näyttelyä kunnostimme talkoilla joitakin Lammin kunnan aikaisia sermejä. Näyttelyä ei varsinaisesti jurytetty, taiteilijat saivat itse valita teoksensa, mutta näyttelyn ripustuksen suunnittelusta vastasi Sari Heiskanen koulutyönään, ohjaajanaan Lykky ry puheenjohtaja Petri Silvonen. Näyttelytila siivottiin ja sitä hieman kunnostettiin talkoilla, loisteputkien vaihtoa jne. Ripustus toteutettiin taiteilijoiden toimesta talkoilla. Näyttelyn valvontaan oli palkattu Sari Heiskanen, joka valvoi arkipäivisin. Viikonloppu valvonnat hoidettiin talkoilla. Näyttelyn tiedotuksesta ja sosiaalisesta mediasta vastasi Susanna Mattila, ja Maarit Vuoritie suunnitteli tapahtumien graafisen ilmeen. Näyttelyn avajaiset olivat sunnuntaina 7.7.2025, avajaisjärjestelyt hoidettiin talkootyönä.
Haasteita;
Luentojen suosio hieman yllätti, harkitsimme ensimmäisen luennon jälkeen niiden siirtämistä isompaan tilaan, mutta päätimme kuitenkin jatkaa kirjastolla, sen helpon saavutettavuuden takia. Taidenäyttely onnistui suunnitellusti, yleisömäärä oli melko odotettu. Pohdimme paljon aukioloaikoja, nitä olisi ehkä voinut arkisin hieman lyhentää/tiivistää. Tämä on seikka mitä joudumme pohtimaan aina näyttelyn järjestämisen yhteydessä. Pohdimme myös keinoja pienentää ihmisten kynnystä tulla taidenäyttelyyn?

Tulokset

Luentosarja, taidenäyttelyt, tyhjälle liiketilalle käyttöä, työllistävä vaikutus, biologisen aseman toiminnan tuominen tutuksi.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hanke sai jo heti jatkoa, kun osa taidenäyttelyn teoksista siirtyi Lammin Biologiselle asemalle, jossa ne ovat esillä syksyn ajan. Suunnitteilla on myös mahdollinen jatko näyttely jossain muuallakin kuin Lammilla. Hanke vaikutti toivottavasti myönteisellä tavalla ihmisten luonto-suhteeseen ja luonnon arvostukseen. Meillä täällä maalla luonto on niin lähellä, että pidämme sitä usein itsestäänselvyytenä. Hanke lisäsi ihmisten kiinnostusta ja arvostusta Lammin biologisen aseman tekemään tutkimustyöhön. Paikalliset taiteilijat saivat inspiraatiota työskentelyyn.

Ajankohtaista hankkeesta

Taide ja tiede kimpassa hanke käynnistyy Lammin biologisen aseman tutkimuksia esittelevällä kaikille avoimella luentosarjalla helmi-maaliskuussa.

Ensimmäinen luento pidetään maanantaina 10.2. klo 18-19:30 Lammin kirjastossa, Linjatie 12.

Luentojen aiheet:

Kimmo Kahilainen: Vesien tummuminen

Petri Nummi: Monimuotoinen majavamaisema

Hankkeen yhteyshenkilöt

2 jäsentä