Hanke Kehittämishanke - 348880 Toholampi-Kannus siirtoviemäri ja syöttövesijohto Kannuksen Vesiosuuskunta 30.06.2025 - 28.02.2026 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke toteutetaan Kannuksen vesiosuuskunnan, Toholammin Viemäri Oy:n sekä Toholammin Vesihuolto Oy:n yhteishankkeena. Hankkeen tavoitteena on laatia pitkälle viety yleissuunnitelma Toholammin ja Kannuksen puhdistamoiden muutostöiden osalta, jotka mahdollistavat Toholammin jätevesien ohjaamisen ja käsittelyn Kannuksen jätevedenpuhdistamolla. Suunnittelutehtävässä laaditaan kaikki tarvittavat tekniset asiakirjat toimivan kokonaisuuden rakentamiseksi. Suunnittelu toteutetaan niin, että hanke voidaan näiden suunnitelmien pohjalta toteuttaa tietyiltä esim. KVR- urakkana. Lisäksi suunnitelmia tullaan hyödyntämään ympäristöluvan hakuprosessissa. Hankeen toteuttamisella saadaan pitkälle viedyt suunnitelmat jätevesien johtamiseksi Toholammilta Kannukseen käsiteltäväksi. Hankkeella tähdätään siihen, että tulevaisuudessa Toholammin jätevedenpuhdistamo voitaisiin tarvittaessa lopettaa esikäsittelyä lukuun ottamatta ja tulevat investoinnit kohdistaa verkosto-omaisuuden kehittämiseen. Hankkeen toteuttamisella pystytään varmistamaan jätevesien kustannustehokas käsittely molemmissa kunnissa. Tällä varmistetaan myös molempien laitosten osalta elintarviketeollisuuden jätevesien tehokas käsittely myös tulevaisuudessa, vaikka toimintoihin tulisi muutoksia. Kannuksen vesiosuuskunnan ja Toholammin Vesihuolto Oy:n toimintavarmuus talousveden toimittamisen osalta kasvaa. Hankkeen toteutusaika 1.8.2025 - 31.12.2025. Yhteenveto hankkeesta Hanke toteutettiin Kannuksen vesiosuuskunnan, Toholammin Viemäri Oy:n sekä Toholammin Vesihuolto Oy:n yhteishankkeena. Hankkeen tavoitteena oli laatia pitkälle viety yleissuunnitelma Toholammin ja Kannuksen puhdistamoiden muutostöiden osalta, jotka mahdollistaisivat Toholammin jätevesien ohjaam... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 348880 Aloituspäivämäärä 30.06.2025 Loppumispäivämäärä 28.02.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Ympäristö- ja ilmastoselvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Turvallisuus Varautuminen, omavaraisuus Vesienhallinta Vesiensuojelu Vesihuolto Hankkeen yhteenveto Hanke toteutettiin Kannuksen vesiosuuskunnan, Toholammin Viemäri Oy:n sekä Toholammin Vesihuolto Oy:n yhteishankkeena. Hankkeen tavoitteena oli laatia pitkälle viety yleissuunnitelma Toholammin ja Kannuksen puhdistamoiden muutostöiden osalta, jotka mahdollistaisivat Toholammin jätevesien ohjaamisen ja käsittelyn Kannuksen jätevedenpuhdistamolla. Suunnittelutehtävässä tuli laatia kaikki tarvittavat tekniset asiakirjat toimivan kokonaisuuden rakentamiseksi. Suunnittelu tuli toteuttaa niin, että hanke voidaan näiden suunnitelmien pohjalta toteuttaa tietyiltä osin esim. KVR- urakkana. Hankkeella tähdättiin siihen, että tulevaisuudessa Toholammin jätevedenpuhdistamo voitaisiin tarvittaessa lopettaa esikäsittelyä lukuun ottamatta ja tulevat investoinnit kohdistaa verkosto-omaisuuden kehittämiseen. Hankkeen toteuttamisella pystyttäisiin varmistamaan jätevesien kustannustehokas käsittely molemmissa kunnissa. Tällä varmistettaisiin myös molempien laitosten osalta elintarviketeollisuuden jätevesien tehokas käsittely myös tulevaisuudessa, vaikka toimintoihin tulisi muutoksia. Hanke parantaa Kannuksen vesiosuuskunnan ja Toholammin Vesihuolto Oy:n toimintavarmuutta talousveden toimittamisessa. Toteutus Suunnittelun pohja-aineistona oli aikaisemmin toteutettu hankkeen esiselvitys, jonka toteuttajana oli Sweco. Suunnittelu piti sisällään Kannuksen jätevedenpuhdistusprosessin tarkastelun Toholammin jätevesikuormituslisäyksellä ja sen vaikutuksista Kannuksen puhdistusprosessiin sekä Kannuksen puhdistamolta lähtevään jäteveteen. Kannuksen puhdistamon uudesta prosessista laadittiin prosessimitoitukset. Rakenteellisista muutoksista tehtiin layout- suunnitelmat, koneisto- ja prosessiputkistosuunnitelmat sekä aluesuunnitelmat. Toholammin puhdistamolla mitoitettiin lähtöpumppaus ja pumppauksen optimointi sekä synkronointi Kannuksen puhdistamon toimintaan. Nykyisten altaiden hyödyntämisestä varastoaltaiksi laadittiin layout- suunnitelmat. Lisäksi prosessin alkupäähän mitoitettiin ja suunniteltiin uusi esikäsittely. Merkittävää osaa koko suunnitteluprosessissa näytteli Maitokolmiolta tulevien jätevesien mitoittaminen ja niiden esikäsittely. Lopuksi laadittiin kustannusarvio. Hankkeen suunnittelijana oli FCG Rakennettu ympäristö Oy. Suunnittelutyö kilpailutettiin rajoitettuna menettelynä. Hankintapäätös tehtiin halvimman kokonaishinnan perusteella. Kilpailutuksella varmistettiin myös kustannusten kohtuullisuus. Kilpailutusasiakirjat olivat mukana jo hankehakemuksessa. Tulokset Hankeen toteuttamisella saatiin selville kaikki tarvittavat ja yksityiskohtaisemmat tiedot puhdistamoille tehtävistä toimenpiteistä, jotka mahdollistavat Toholammin jätevesien johtamisen Kannukseen käsiteltäväksi ja selvyys hankkeen taloudellisesta kannattavuudesta. Hankkeella tähdätään siihen, että tulevaisuudessa Toholammin jätevedenpuhdistamo voitaisiin tarvittaessa lopettaa ja tulevat investoinnit kohdistaa vuotovesimäärien pienentämiseen. Tällä varmistetaan myös molempien laitosten osalta elintarviketeollisuuden jätevesien tehokas käsittely myös tulevaisuudessa, vaikka toimintoihin tulisi muutoksia. Samassa yhteydessä rakennetaan syöttövesijohto Toholammin ja Kannuksen välille, jolloin laitosten toimintavarmuus kasvaa. Suunnittelutyö toteutui suunnitteluasiakirjojen mukaisesti ja suunnitelmien mukaisessa laajuudessa. Lisäyksenä konsultti joutui käyttämään enemmän aikaa Maitokolmion jätevesien selvittämiseen sekä Kannuksen jätevedenpuhdistamon rakenteiden mallintamiseen. Kustannukset pysyivät kuitenkin suunnitelman mukaisina. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hanke jatkuu myöhemmin kannattavuuslaskelmien laatimisella. Tehdyt suunnitelmat ja kustannusarviot antavat pohjan tälle työlle. Hankkeen toteutuessa tehdyt suunnitelma-asiakirjat hyödynnetään urakoiden kilpailutuksessa sekä ympäristölupa-asiakirjojen laadinnassa. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Elinvoimakeskus Pohjanmaan elinvoimakeskus Toteutuskunta KANNUS Kokonaisrahoitus 43 828,00 € Yksityinen rahoitus 2 191,40 € Julkinen rahoitus 41 636,60 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 41 636,60 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 17 903,74 € Valtio: 23 732,86 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 95,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Jaa: