Hanke
Valmisteluraha - 388759

Torpat täyteen kylillä

Hirvensalmen kunta

10.06.2026 - 31.07.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Torpat täyteen kylillä on Älykäs kylä-hanke.Tavoitteena on nimensä mukaisesti kartoittaa eri kylillä olevia kiinteistöjä, jotka eivät ole vakituisen asumisen käytössä ja etsiä keinoja niiden saamiseksi asutuiksi. Älykäs kylä valmistelurahalla kartoitetaan mahdolliset yhteistyöstä kiinnostuneet kylät Hirvensalmen alueella. Valmisteluhankkeen tarkoituksena on luoda pohjaa hankkeelle, jossa tyhjoä kiinteistöjä myytäisiin tai vuokrattaisiin uusien asukkaiden saamiseksi kylille. Hankkeen lopputuloksena on vähintään raportti ja toivottavasti pohja varsinaisen hankkeen suunnitteluun. Hirvensalmella väkiluku on laskenut viime vuosikymmeninä. Kiinteistöjä on jäänyt tyhjilleen tai siirtynyt vapaa-ajan asutuksen käyttöön. Tilastokeskuksen mukaan Hirvensalmella vuonna 2024 yli 25% prosenttia kiinteistäistä oli tyhjillään. (liite) Tilastokeskuksen mukaan tyhjillään on asunto, jossa DVV:n tietojen mukaan ei asuta. Todellisuudessa tyhjiä vuokra-asuntoja lukuunottamatta suurin kiinteistöistä on muussa käytössä esim. vapaa-ajan asuntona tai varastona. Kiinteistöjen tosiasiallisen tilanteen selvittäminen vaatii hyvää paikallistuntemusta, jota voi olla vain kylillä asuvilla. Selvitys tullaan tekemään yhdessä kylillä toimivien yhdistysten kanssa ja hankkeeseen palkataan määrä- ja osa-aikainen hanketyöntekijä. Kiinteistökartoituksen jälkeen mietitään keinot, joilla kiinteistöt saataisiin myytyä tai vuokrattua. Valmisteluhankkeessa tutustutaan Kangasniemen Autiotalojen messuihin sekä pohditaan vapaasti myös muiden vaihtoehtojen soveltuvuutta esim. tyhjien talojen Tinder. Valmisteluhankkeessa pyritään löytämään sopivat keinot talojen markinointiin. Keinot luultavasti vaihtelevat jopa kylittäin. Tarkoituksena olisi, että varsinainen hanke olisi vahvasti kylien yhdistysten toteuttama heidän välisenään yhteistyönä, mutta myös kunnan antamalla taustatuella.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

388759

Aloituspäivämäärä

10.06.2026

Loppumispäivämäärä

31.07.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Valmisteluraha

Alatoimenpide

Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Älykäs kylä -valmisteluraha, 5 000 €

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue/Erityistavoite

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt