Hanke
Kehittämishanke - 376172

Vaikuttavuus näkyväksi

Kehittämisyhdistys Liiveri ry

24.03.2026 - 31.12.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Hanke uudistaa Liiverin vaikuttavuusmallin AI‑aikaan ja luo koko alueelle yhteisesti hyödynnettävän toimintamallin, jonka avulla saadaan vaikuttavuustietoa paremmin esiin mm. tekoälyn avulla jo olemassa olevista aineistoista sekä uusista, kevyesti kerättävistä tiedoista. Tekoälyä hyödynnetään tiedon jäsentämisessä, tiivistämisessä ja viestinnässä, jotta alueen elinvoima, yhteisöllisyys ja kehittämistyön konkreettiset hyödyt saadaan näkyviksi ymmärrettävällä ja kiinnostavalla tavalla. Hankkeessa vahvistetaan alueen yhteisöjen ja yrittäjien osaamista vaikuttavuuden ja yhteisöllisyyden esiintuomisessa sekä lisätään alueen houkuttelevuutta ja näkyvyyttä. Liiveri toimii hankkeessa esimerkki‑ ja pilottitoimijana, ja hankkeen tulokset, mallit ja opit viedään koko alueen käyttöön. Hankkeen kumppanina on Seinäjoen Ammattikorkeakoulu. Hanketta toteutetaan Liiverin alueella (Seinäjoki, Ilmajoki ja Kurikan Jalasjärvi).

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

376172

Aloituspäivämäärä

24.03.2026

Loppumispäivämäärä

31.12.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt