Hanke Kehittämishanke - 14910 Valppaana liikenteessä – vauhdilla voi verkostoitUA Mikkelin Urheiluautoilijat r.y. 01.11.2015 - 28.02.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Mikkelin Urheiluautoilijat ry. on toiminut menestyksekkäästi järjestävänä seurana SM Vaakuna-Rallissa jo yli kymmenen vuotta. Tapahtuma on Etelä-Savon alueen suurin talvitapahtuma, joka onnistuneesti yhdistää alueella toimivia eri tahoja. Tapahtuman järjestelyihin osallistuu joka vuosi yli 600 vapaaehtoista, nuorista eläkeikäisiin. Mikkelin Urheiluautoilijat ry. haluaa olla osaltaan avustamassa maakunnan toimijoita, luomaan onnistuneita tapahtumia, sekä pyrkiä toiminnallaan tiivistämään seutukuntien eri alojen yhdistysten ja seurojen välistä yhteistyötä.Tällä pyritään tavoittamaan 5-20 alueellista seuraa / toimijatahoa/12 kk. Turvallinen liikenne Mikkelin Urheiluautoilijoille erittäin tärkeä ja yhdeksi hankkeen tärkeimmistä painopisteistä seura nostaakin alueen lasten ja nuorten turvalliseen liikennetapakulttuuriin kasvattamisen yhteistyössä mm. AKK Motorsport ry:n kanssa vierailemalla päiväkodeissa ja ala-asteilla syys- ja kevätlukukausien 0-2 kertaa kuukaudessa opetussuunnitelmaan sopivina ajankohtina. Pyritään tavoittamaan 300-500 esikoulu- ja ala-asteikäistä lasta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 14910 Aloituspäivämäärä 01.11.2015 Loppumispäivämäärä 28.02.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Kokonaisrahoitus 99 500,00 € Yksityinen rahoitus 19 900,00 € Julkinen rahoitus 79 600,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 79 600,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 33 432,00 € Valtio: 30 248,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 15 920,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: