Hanke Investointihanke - 318097 Värtsilän Kisan varautumishanke Värtsilän Kisa r.y. 28.11.2024 - 31.05.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa hankintaan Värtsilän Kisa ry:lle aggregaatti, perkolaattorikeittimet, sydäniskuri, kylmäkuljetuslaatikot sekä pitkät sähkökelat. Hankkeen myötä kohotetaan valmiutta turvata tilapäinen sähkönsaanti erilaisten kriisitilanteiden varalta jollaisia voivat olla esimerkiksi myrskyn, hybridivaikuttamisen, sabotaasin tai muun yllättävän ja ennalta arvaamattoman tilanteen aiheuttama, pidempiaikainen sähkökatkos. Hankkeen myötä voidaan turvata suuremmalle joukolle vedenkeittomahdollisuus lämpimien juomien tarjoiluun jonka merkitys korostuu kylmällä kaudella. Sydäniskurin hankinnan myötä voidaan mahdolliset elvytystoimet aloittaa välittömästi ennen kuin pelastus- tai rajavartiolaitoksen yksikkö ehtii paikalle. Kylmäkuljetuslaatikot mahdollistavat helposti pilaantuvien elintarvikkeiden säilytyksen kriisitilanteissa muutamien päivien ajan. Yhteenveto hankkeesta Hankkeessa hankittiin Värtsilän Kisa ry:lle aggregaatti, perkolaattorikeittimet, sydäniskuri, kylmäkuljetuslaatikot sekä pitkät sähkökelat. Hankkeen myötä kohotettiin valmiutta turvata tilapäinen sähkönsaanti erilaisten kriisitilanteiden varalta jollaisia voivat olla e... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 318097 Aloituspäivämäärä 28.11.2024 Loppumispäivämäärä 31.05.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue/Erityistavoite SO8 Asiasanat Kylä Turvallisuus Varautuminen, omavaraisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeessa hankittiin Värtsilän Kisa ry:lle aggregaatti, perkolaattorikeittimet, sydäniskuri, kylmäkuljetuslaatikot sekä pitkät sähkökelat. Hankkeen myötä kohotettiin valmiutta turvata tilapäinen sähkönsaanti erilaisten kriisitilanteiden varalta jollaisia voivat olla esimerkiksi myrskyn, hybridivaikuttamisen, sabotaasin tai muun yllättävän ja ennalta arvaamattoman tilanteen aiheuttama, pidempiaikainen sähkökatkos. Hankkeen myötä on turvattu suuremmalle joukolle vedenkeittomahdollisuus lämpimien juomien tarjoiluun jonka merkitys korostuu kylmällä kaudella. Hankitu sydäniskurin myötä voidaan mahdolliset elvytystoimet aloittaa välittömästi ennen kuin pelastus- tai rajavartiolaitoksen yksikkö ehtii paikalle. Hankitut kylmäkuljetuslaatikot mahdollistavat helposti pilaantuvien elintarvikkeiden säilytyksen kriisitilanteissa muutamien päivien ajan. Toteutus Ylläolevat hankinnat tehtiin kevään 2025 kuluessa. Hankitut välineet ovat varastoituna lukitussa tilassa Kuntoilukeskus Kisa Gymin varastossa. Sydäniskuri on sijoittettu näkyvälle paikalla laitteen käyttöohjeineen. Tulokset Varautuminen erilaisiin kriisitilanteisiin on nyt aiempaa paremmalla tasolla. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Pystymme nyt kyläyhteisössämme vastaamaan paremmin mahdollisiin esiintuleviin uhkakuviin ja äkillisesti muuttuviin tilanteisiin. Hankittuja laitteita huolletaan ja testataan säännöllisesti. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Hanketuki Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Keski-Karjalan Jetina ry Toteutuskunta TOHMAJÄRVI Kokonaisrahoitus 2 218,78 € Yksityinen rahoitus 221,88 € Julkinen rahoitus 1 996,90 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 996,90 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 858,66 € Valtio: 738,86 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 399,38 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeesta muualla https://vartsilankisa.fi Jaa: