Hanke Kehittämishanke - 134236 Vaskiveden ekologinen yhteisökylä Vaskiveden kyläyhdistys ry 15.03.2021 - 28.02.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vaskiveden ekologinen yhteisökylä-hankkeen tavoitteena on lisätä Vaskiveden kylän elinvoimaisuutta suunnittelemalla ja mallintamalla täysin uudenlainen osuuskuntapohjainen ekologinen yhteisöylän malli. Koronaviruksen vuoksi turvallisuus ja väljä luonnonläheinen maaseutuasuminen kiinnostaa yhä useampia. Etätyö, asumisen ja vapaa-ajan monipaikkaisuus sekä uudenlainen itsensä työllistäminen ja yrittäjyys ovat myös tämän päivän trendejä. Vaskivedellä, kuten monissa muissakin maaseutupaikoissa on olemassa edellytykset hyvälle turvalliselle arjelle ja elämälle. Yhtenä haasteena on kuitenkin se, että maaseudun olemassa oleva tontti- ja asuntotarjonta ei vastaa kysyntää, etenkään jos puhutaan nuoremmista ihmisistä ja lapsiperheistä. Asumisen ja/tai talon rakentamisen tulisi olla kohtuullisen helppoa ja myös omistaminen nähdään usein riskinä. Ympäristötietoisuus on kasvanut ja asumisen ratkaisuilla halutaan huomioida myös näitä asioita. Hankkeen aikana tehdään selvitys osuuskuntapohjaisen mallin soveltuvuudesta nykyajan vaatimuksiin omistusasunnon sijaan. Lisäksi tehdään alustava kaava- ja rakennuspaikkaselvitys. Hankkeen aikana selvitetään ja mallinnetaan myös mahdollisimmanvähän ympäristöä kuormittavat energia, jätevesi, ja talotekniset ratkaisut. Mallintamisen jälkeen hankkeessa toteutetaan myös uuden toimintamallin koemarkkinointi ja tiedotetaan hankkeen tuloksista sekä laaditaan pilottikohteen toteuttamissuunnitelma. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 134236 Aloituspäivämäärä 15.03.2021 Loppumispäivämäärä 28.02.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Sisä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä PoKo ry Toteutuskunta VIRRAT Kokonaisrahoitus 33 750,00 € Yksityinen rahoitus 6 750,00 € Julkinen rahoitus 27 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 27 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 11 340,00 € Valtio: 7 560,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 8 100,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: