Hanke Kehittämishanke - 72201 Ylä-Karjalan matkailukylät Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy (PIKES Oy) 01.08.2018 - 31.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kylämatkailu on valtakunnallisesti kasvussa olevaa, live like a local-periaatteella tapahtuvaa matkailua, jossa turisti pääsee kiinni tavallisen kyläläisen elämään. kylämatkailun ytimessä ovat alueen matkailuyrittäjät, joiden palvelutarjontaa kyläläiset täydentävät omalla osaamisellaan ja ammattitaidollaan. Kyläläisiä yhdistävänä tekijänä nähdään kylissä toimivat yhdistykset, kuten kyläyhdistykset, metsästysseurat, marttayhdistykset jne. Palvelujen tuottaminen voikin olla yksi, jopa merkittävä osa yhdistysten varainhankintaa. Kylämatkailun kehittämisen tavoitteena on avata valtimolaisten ja nurmeslaisten kylien mahdollisuudet kylämatkailun aloittamiseen yhteistyössä alueen tunnettujen matkailuyritysten kanssa. Kylämatkailun kehittämiseen kuuluu kiinteästi samanaikainen kylien kehittäminen jo tehtyjen kyläsuunnitelmien ja hankkeen suunnitteluvaiheessa pidettyjen kyläiltojen pohjalta. Kylien kehittämisosiosta vastaa Valtimon kunta ja kylämatkailun kehittämisestä PIKES Oy. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 72201 Aloituspäivämäärä 01.08.2018 Loppumispäivämäärä 31.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta kylätoiminta matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot Hakemustyyppi Kehittämishanke (2014–2022) Elinvoimakeskus Itä-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Vaara-Karjalan LEADER ry Toteutuskunta VALTIMO Kokonaisrahoitus 47 184,00 € Yksityinen rahoitus 2 500,75 € Julkinen rahoitus 44 683,25 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 35 387,25 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 18 766,96 € Valtio: 9 527,69 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 092,60 € Muu julkinen tuki: 9 296,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 94,70 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75,00 % Jaa: