Hanke
Investointihanke - 268123

Yläneen kotiseutumuseon konevaraston kunnostaminen

Yläneen Kotiseutuyhdistys r.y.

08.11.2023 - 31.12.2025

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeen toteuttaja on Yläneen kotiseutuyhdistys r.y. Yhdistys ylläpitää kunnalta vuokratulla tontilla vuonna 1960 perustettua kotiseutumuseota Liisankatu 13:ssa Yläneellä. Maataloudessa käytetyt työkoneet kuten traktorit ja puimuri, maamoottorit ja puimakone sekä hevosvetokauden työvälineet on sijoitettu vanhaan Tuokon tilalta siirrettyyn suuliin. Suulin kunto on heikentynyt ja rakenteet painuneet niin, että suuli jouduttiin turvallisuussyistä sulkemaan yleisöltä kaksi vuotta sitten. Hankkeessa suulin kantavat rakenteet oikaistaan ja perustuksia vahvistetaan sekä vaihdetaan lahonneet kantavat hirret uusiin. Vesikatto vaihdetaan peltiin, mihin on saatu maakuntamuseon lupa. Tarkoitus on avata museosuuli jälleen kävijöille. Samalla varmistetaan arvokkaan esineistön säilymistä tuleville polville. Museossa käy vuosittain noin 4000 vierasta ja lisäksi se toimii muun muassa läheisen yhtenäiskoulun oppimispaikkana. Työmaa on tarkoitus käynnistää keväällä 2024 ja valmista pitäisi olla kesän loppuun mennessä. Työ tehdään suurelta osin talkoilla, mikä osaltaan vahvistaa paikallista identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Hanke toteutetaan matalan kynnyksen ajatuksin, jolloin jokainen seudun asukas voi tulla omalla panoksellaan avuksi suulin korjaamiseen. Lisäys hankesuunnitelmaan: Yläneen kotiseutumuseon päärakennuksen, Teinilän, katon korjaaminen. Työsuunnitelma on, että ensin puretaan vanha savitiilikatto ja otetaan ehjät tiilet talteen. Sen jälkeen asennetaan ruoteet ja aluskate ja lopuksi ladotaan vanhat kattotiilet takaisin. OsaTeinilän kattotiilistä ei enää ole käyttökelpoisia. Säästimme keväällä ja kesällä korjatun suulin kattotiiliä niin, että tiiliä riittää Teinilän katon korjaamiseen. Teinilän rakennus on 7,3 metriä leveä ja 24,1 metriä pitkä. Työ on tarkoitus tehdä keväällä 2025, kun sää on yleensä kuivaa. Hankkeen kustannusarvio on 9000 euroa, josta omarahoituksella katetaan 35 %. Kustanuksia kertyy talkootöineen noin 40 €/m2. Kustannusarvio on liitteenä.

Yhteenveto hankkeesta

Kotiseutumuseon museosuulin korjaushanke eteni aikataulussa. Samoin laadittu budjetti piti ja jopa alittui selvästi, kun mahdollisimman paljon pyrittiin tekemään talkootyönä. Suuli avattiin yleisölle heinäkuun puolivälissä ja koko hanketta esiteltiin 9. elokuuta pidetyssä suulijuhlassa. Ha...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

268123

Aloituspäivämäärä

08.11.2023

Loppumispäivämäärä

31.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Kotiseutumuseon museosuulin korjaushanke eteni aikataulussa. Samoin laadittu budjetti piti ja jopa alittui selvästi, kun mahdollisimman paljon pyrittiin tekemään talkootyönä. Suuli avattiin yleisölle heinäkuun puolivälissä ja koko hanketta esiteltiin 9. elokuuta pidetyssä suulijuhlassa. Hanke herätti kiinnostusta ja siitä julkaistiin useita lehtijuttuja paikallisissa sanomalehdissä.

Hanketta täydennettiin museon keskeisen rakennuksen Teinilän talon katon korjaamisella. Vuotavan katon korjaamisella oli kiire. Työ eteni hankehakemuksen mukaisesti niin, että kattotyömaa valmistui viikkoa ennen juhannusta.

Lähes koko hanke tehtiin talkootyönä, vain ruoteiden ja aluskatteen sekä räystäslautojen asentamisessa käytetiin rakennusammattilaisia.
Kattotyömaa kiinnosti lähiseudun asukkaita ja lopputulosta on kiitelty. Teinilän katon korjaamisesta julkaistiin muutama isohko artikkeli paikallislehdissä. Lisäjulkisuutta saatiin, kun Turun yliopiston professori Hannu Salmi kertoi museokesän päätösjuhlassa 10. elokuuta kuuromykän Frans Leijonin ihmeellisestä tarinasta. Leijon syntyi Teinilän talossa, jonka vanhimmat osat ovat 1700-luvulta.

Toteutus

Hanke käynnistyi pikaisesti sen jälkeen, kun ely-keskukselta saatiin varmistus avustuksesta 23.4.2024. Työ alkoi suulin ympäristön siivoamisella. Rakennuksen ympärille tehtiin salaojitus 11. toukokuuta. 24. toukokuuta purettiin vanha tiilikatto ja otettiin noin puolet vanhoista tiilistä talteen myöhempää käyttöä varten. Talkoissa oli 15 henkilöä. Vajaa viikko myöhemmin ryhdyttiin oikaisemaan rakennusta ja valamaan anturoita sekä vaihtamaan lahoja kannatinparruja. Perustusten kiviä oikaistiin ja lisättiin. Kesäkuun alussa rakennuksen ympärille rakennettiin telineet ja 13.-14.6. asennettiin kattoruoteet ja aluskate. Peltikatto asennettiin 20.6. ja harjapellit 25.6. Kaksi päivää myöhemmin tehtiin viineistelytöitä, asennettiin vesikouru, esteettömän kulkurampit ja vaihdettiin länsipuolet lahojen seinälautojen alapäät uusiin. Heinäkuun toisella viikolla keitettiin punamultamaali ja suurirakennus maalattiin saman tien. Lopuksi talteen saadut vanhat kattotiilet siirrettiin varastoon.

Teinilän katon korjaaminen kkeväällä ja kesällä 2025:
Kevään 2025 talkoot käynnistyivät huhtikuun puolivälissä heti, kun sää lämpeni. Kesällä 2024 puretun näyttelyvaraston kattotiilet siirrettiin varastosta pesupaikalla ja pestiin yksitellen. Sen jälkeen tiilet niputettiin viiden nippuihin ja ladottiin kuormalavoille.
Teinilän vanha katto purettiin huhtikuun lopulla ja tiilet otettiin taas talteen. Osa puretuista tiilistä voitiin käyttää uudelleen. Ne kuljettiin pesupaikalla, pestiin painepesurilla ja niputettiin viiden tiilen nippuihin toukokuun alussa. Niput ladottiin kuormalavoille katolle nostoa varten. Koko katon korjaamiseen oli nyt riittävästi tiiliä.
Toukokuun toisella viikolla Teinilän talon ympärille rakennettiin telineet turvakaiteineen. Vanhat ruoteet purettiin 20. toukokuuta ja kahtena seuraavana päivänä asennettiin uudet kattoruoteet ja aluskatteet. Rakennus saatiin nopeasti suojaan sateelta.
Tiilet nostettiin katolle toukokuun lopulla paikallisen viljelijän kurottajalla talkootyönä ja niput jaettiin ruoteille. Tiilet ladottiin paikoilleen seuraavina päivinä. Rakennustelineet purettiin kesäkuun toisella viikolla ja kesäkuun puolivälissä rakennus viimeisteltiin ja ympäristö siivottiin.
Hanke eteni alkuperäisen ja hankehakemukseen liitetyn suunnitelman mukaan ilman yllätyksiä.

Tulokset

Vuonna 1973 museoalueelle siirretty suuli oli kaksi vuotta käyttökiellossa rakenteiden lahon ym. takia. Nyt museon makasiinissa varastoidut koneet ovat taas yleisön nähtävänä. Hanke myös vahvisti yhteisöllisyyttä ja hankkeen etenemistä seurattiin niin lehdistössä kuin paikan päällä työmaalla ahkerasti. Talkoolaisia oli kaikkiaan yli 20 ja parhaimpina päivinä viitisentoista. Hnake myös opetti mukana olleita talkoolaisia vanhan korjaamiseen ja esimerkiksi perinteisen punamultamaalin keittämiseen. Hankkeen aikana kerrottiin leader-rahoituksen merkityksestä ja korostettiin, että ilman sitä hanke ei olisi toteutunut.
Jatkohankkeessa korjattiin paikoin pahasti vuotava Teinilän päärakennuksen tiilikatto. Korjauksella oli kiire, sillä rakennuksessa on paikallisten käsityöläisten myyntinäyttely "Helyjä ja heinäseipäitä" kuuden viikon ajan juhannuksesta elokuun toiselle viikolle. Mukana oli kesällä 2025 kaksitoista paikallista yrittäjää. Ilman korjausta näyttelyn jatkuminen olisi ollut hyvin epävarmaa. Myyntinäyttely ja museotoiminta tukevat toisaan ja lisäävät toimeliaisuutta paikkakunnalla. Museolla vierailee kesäisin noin 4000 kävijää.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Museo on saanut lahjoituksena monipuolisen valikoiman maatalouden koneellistumisen alkuvaiheiden kalustoa. Varastossa on muun muassa harvinainen puinen viljanlajitin, ensimmäisiä Valmetin traktoreita, vuodelta 1924 oleva Fordson piikkipyörätraktori, 1950-luvun alussa käyttöön otettu Sampon varhaista tuotantoa oleva leikkuupuimuri sekä runsaasti erilaista tarvekaluja. Ne ovat taas nähtävillä ja parantavat museon mahdollisuuksia esitellä monipuolisesti lähiseudun maalaisväestön elämää sotien edellä ja varsinkin jälleenrakennuksen aikana. Läheinen Yläneen yhtenäiskoulu käyttää museota oppimispaikkana ja turvallinen museosuuli on yksi kohteista.
Hanketta täydennettiin museon päärakennuksen Teinilän katon korjaamisella. Katto oli päässyt huonoon kuntoon ja vuoti useasta kohdasta. Paikalliset käsityöläiset järjestävät kesäisin myyntinäyttelyn Teinilän talossa ja jatko oli epävarma vuotavan katon takia. Myyntinäyttely ja museo tukeavat toisiaan ja tuovat toimeliaisuutta paikkakunnalle.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt