Hanke
Kehittämishanke - 320681

Yleishyödyllinen jääretkeilyreittien ja talvikalastuskohteiden selvityshanke Miekojärven pohjoisosassa.

Lapin Kalastusmatkailu ry

31.12.2024 - 31.05.2026

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeen toteutusaika 31.5.2026 mennessä. Hanke toteutetaan Lapin Kalastusmatkailu ry hallinnoimana ja hankkeen työt ostopalveluna. Tiivistelmä: Hankkeen tavoitteena on kehittää Miekojärven pohjoispään aluetta luomalla talvikäyttöön soveltuva merkitty reitistö ja selvittämällä alueen potentiaaliset kohteet jäältä tapahtuvaan kalastukseen sekä moottorikelkoille, kävelijöille, hiihtäjille, koiravaljakoille ja pororekiajeluille sopivat taukopaikat ja ajolinjat. Hanke huomioi paikallisen kulttuurin ja perinteiset kalastusmuodot osana kestävää kehitystä ja matkailuelinkeinojen vahvistamista. Reitistö soveltuu erinomaisesti myös revontulimatkailuun. Hankkeen avulla edistetään paikallisten yhteisöjen sosiaalista hyvinvointia, matkailua ja elinkeinotoimintaa. Hankkeella selvitetään myös reitistön ylläpitokulut talvisin. Reitistö palvelisi käyttäjiään kantavien jäiden syntyessä joulukuun alkupuolelta aina huhtikuun loppupuolelle saakka.

Yhteenveto hankkeesta

Hankkeella toteutettiin suunnitelma Pellon kunnan alueella sijaitsevan Miekojärven pohjoisosan talvikäyttöön soveltuva merkitty jääreitti. Hankkeella selvitettiin reitin lähialueen potentiaaliset kalastuskohteet sekä moottorikelkoille, koiravaljakoille, pororekiajeluille, läskipyörille ja ...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

320681

Aloituspäivämäärä

31.12.2024

Loppumispäivämäärä

31.05.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue/Erityistavoite

SO8

Hankkeen yhteenveto

Hankkeella toteutettiin suunnitelma Pellon kunnan alueella sijaitsevan Miekojärven pohjoisosan talvikäyttöön soveltuva merkitty jääreitti. Hankkeella selvitettiin reitin lähialueen potentiaaliset kalastuskohteet sekä moottorikelkoille, koiravaljakoille, pororekiajeluille, läskipyörille ja hiihtäjille sopivat tukikohdat ja ajolinjat. Hankkeessa huomioitiin paikallisen kulttuurin ja perinteiset kalastusmuodot osana kestävää kehitystä ja matkailuelinkeinojen vahvistamista. Reitistö soveltuu erinomaisesti myös revontulimatkailuun. Hankkeen avulla edistetään matkailua, elinkeinotoimintaa ja paikallisten yhteisöjen hyvinvointia. Hankkeessa selvitettiin talvireitin vuosittaiset ylläpitokulut jäällä ja jääreitin lähtöpaikoilla Miekojärven kalasatamassa sekä Karhumaan venesatamassa Sirkkakoskella. Lisäksi hankkeessa toteutettiin yleisökysely jääreitin mahdollisista käyttäjistä ja reitin tarpeellisuudesta Miekojärven pohjoisosassa Pellon kunnan alueella.

Toteutus

Hanke toteutettiin ostopalvelutyönä ja Lapin Kalastusmatkailu ry vastikkeettomalla työllä. Ostopalvelutyön toteuttajana toimi Lapin Villikala Pellon Miekojärveltä.

Tulokset

Hankkeella saatiin selvitettyä paras ja kustannustehokkain jääreitti Miekojärven pohjoisosassa hyödyntäen olemassa olevaa laavuverkostoa ja parhaita maisema- sekä kalastuspaikkoja reitin varrella. Kyselytutkimuksella saatiin selvitettyä, että alueella asuvia ihmisiä ja alueella vaikuttavia yrityksiä kiinnostaa mahdollisuus käyttää toiminnassaan jääreittiä monella eri tapaa monessa eri käyttötarkoituksessa. Jääreitin nähtiin edistävän sosiaalista hyötykäyttöä sekä monipuolista elinkeinotaloudellista käyttöä, kohteena kalatalous ja matkailu.
Jäällä esteettömästi liikkuminen talviaikaan on todellinen mahdollisuus alueen elinkeinoelämän ja asukasviihtyvyyden kehittymiselle. Päästään hyödyntämään paremmin jo nykyisin alueella ja sen läheisyydessä oleva palvelujen kysyntä sekä hyödyntämään paremmin talviaikainen monipuolinen kalastus Miekojärvellä. Jääreitti tuo alueelle kaivattua veto- ja pitovoimaa.

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Hankkeella toteutettiin kyselytutkimus, jota levitettiin lähinnä Miekojärveen liittyvillä some-kanavilla ja WhatsApp ryhmissä. Näin pyrittiin saamaan vastaajiksi todellisia Miekojärven alueella kulkevia henkilöitä ja yrityksiä. Kyselyyn vastasi 77 henkilöä, joista 30-64 vuotiaita oli 61 %. Vastaajista 16% oli yrityksiä ja 84% yksityishenkilöitä.
Vastaajista suurin määrä liikkui luonnossa järven ympäristössä, kalasti ja vietti aikaa Miekojärvellä tai sen rannoilla. 58 % vastaajista oli sitä mieltä, että jääreitti olisi erittäin tärkeä ja turvallinen asia Miekojärvellä. Vastaajien mielestä parhaimmat käyttökohteet jääreitillä olisi pilkkikalastus, moottorikelkkailu ja hiihto.
Kyselytutkimukseen vastaajat näkivät jääreitin suurimpina käyttäjäkohteina kalastusmatkailun, majoituspalvelut, revontuliretket ja kaupallisen kalastuksen. Jääreitin ylläpitäjänä nähtiin parhaimpana vaihtoehtona kunnan ja yrittäjien/yhdistysten yhteistyötä. Tällä hetkellä talvella jäällä liikkuvat kaupalliset kalastajat, kalastusmatkailuyrittäjät ja majoituspalveluiden palvelutuottajat, joiden kanssa yhteistyötä ylläpidosta olisi varmasti järkevää kartoittaa.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt