Parikkalan Särkisalmella, Oronmyllyn leiri- ja kurssikeskuksen lähiympäristössä kulkee retkeilijöiden suosima Aate-Pekan polku, jonka koko pituus on noin 2.5 km. Polun varrella näköalapaikkana palvelee Suurvuori ja taukopaikkoina Vironperän laavu ja Suurvuoren kota. Lähtöpaikkana toimii Oronmyllyn piha-alue. Reitin varrella on komeita harjuja, kirkasvetisiä lampia ja kaunis suo. Polku soveltuu erinomaisesti lintujen ja kasvien tarkkailuun, ja lajisto on monipuolinen.
Puron ylittävä silta ja sen lähistöllä sijaitsevat harjun päälle vievät portaat ovat vuosikymmenten myötä lahonneet. Paikkakorjauksia on tehty, mutta nyt ne eivät enää riitä. Näin ollen vanhat, kuntonsa takia käyttökiellossa olevat portaat ja silta on purettava, ja tilalle rakennettava uudet. Samalla lisätään portaiden soveltuvuutta laajemmalla käyttäjäryhmälle rakentamalla niihin lepotasanne. Myös käyttökokemus paranee, kun kaide tehdään höylätystä materiaalista. Teknisesti rakenteiden käyttöikä pitenee huomattavasti, kun uusi materiaali on kestopuuta.
Polun rakenteita ylläpitää yleishyödyllistä toimintaa harjoittava Oronmyllysäätiö sr. Hanke toteutuu talkootyönä vuoden 2025 aikana. Hankkeen tuloksena retkeily voi jatkua entistä miellyttävämmissä ja kestävämmissä puitteissa, ja näin yksi hieno, kaikkia luonnossa liikkujia ilmaiseksi palveleva luontomatkailukohde säilyä Parikkalassa ja Etelä-Karjalassa.
(https://visitparikkala.fi/lintukohteet/aate-pekan-polku/)
Sammanfattning av projektet
Parikkalan Särkisalmella Oronmyllyn leiri- ja kurssikeskuksen lähiympäristössä kulkee retkeilijöiden suosima Aate-Pekan polku, jonka koko pituus on noin 2.5 km. Polku kulkee mm. puron yli ja nousee jyrkästi harjun päälle, joiden turvalliseen ylittämiseen tarvitaan silta ja portaat. Nämä ...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
317030
Slutdatum
11.11.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Miljö- och klimatinvestering som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Miljö- och klimatinvestering som genomförs som småskaliga projekt
Parikkalan Särkisalmella Oronmyllyn leiri- ja kurssikeskuksen lähiympäristössä kulkee retkeilijöiden suosima Aate-Pekan polku, jonka koko pituus on noin 2.5 km. Polku kulkee mm. puron yli ja nousee jyrkästi harjun päälle, joiden turvalliseen ylittämiseen tarvitaan silta ja portaat. Nämä ...
Parikkalan Särkisalmella Oronmyllyn leiri- ja kurssikeskuksen lähiympäristössä kulkee retkeilijöiden suosima Aate-Pekan polku, jonka koko pituus on noin 2.5 km. Polku kulkee mm. puron yli ja nousee jyrkästi harjun päälle, joiden turvalliseen ylittämiseen tarvitaan silta ja portaat. Nämä ja myös kaksi portaisiin liittyvää levähdys-/näköalatasannetta rakennettiin hankkeessa talkoovoimin touko-kesäkuussa 2025.
Hanke toteutui suunnitellusti, ja sen tulokset eli em. rakennelmat palvelevat nyt turvallisesti ja luontoon sopivalla, kestävällä tavalla yhä laajempaa käyttäjäryhmää, alueen retkeilijöitä ja matkailijoita todennäköisesti vähintään seuraavat 20 vuotta.
Toteutus
Lähtötilanne: Aate-Pekan polun luontoreitillä sijaitsevat silta ja portaat olivat lahonneet ja käyttökiellossa, joten reittiä ei voinut kulkea ympäri. Uusi silta ja portaat tarvittiin siis välttämättä. Samalla haluttiin laajentaa reitin käyttäjäryhmää rakentamalla portaissa kulkemise...
Lähtötilanne: Aate-Pekan polun luontoreitillä sijaitsevat silta ja portaat olivat lahonneet ja käyttökiellossa, joten reittiä ei voinut kulkea ympäri. Uusi silta ja portaat tarvittiin siis välttämättä. Samalla haluttiin laajentaa reitin käyttäjäryhmää rakentamalla portaissa kulkemiseen kaksi lepopaikkatasannetta. Näissä voi muutenkin pysähtyä luonnon keskelle.
Hanke suunniteltiin huolellisesti ja sille haettiin rahoitusta syksyn 2024 aikana. Nämä ja kaikki seuraavat vaiheet toteutettiin vapaaehtoisvoimin, mikä osoittaa osaltaan hankkeen tärkeyttä sen sidosryhmille.
Myönteisen rahoituspäätöksen myötä hanke toteutettiin vaiheittain ja suunnitelman mukaisesti maan sulettua kevään ja alkukesän 2025 aikana. Hankinnat tehtiin paikallista yritystä tukien sen ollessa samalla lähialueen yrityksistä kokonaisedullisin vaihtoehto.
19.5.2025 alkaen kuljetettiin rakennusmateriaaleja työmaalle ja purettiin vanhat rakenteet pois. Samalla tuli tarpeelliseksi korjata sillan alla oleva pato, jotta silta pysyisi käyttökelpoisena. Seuraavaksi rakennettiin sillan runko ja kansi ja aloitettiin rakentaa portaiden runkoa. Portaita ja niiden runkoa rakennettiin seuraavat päivät. Lopuksi rakennettiin kaiteet ja kaksi lepotasoa. Jätteiden poiskuljetuksen ja loppusiivouksen jälkeen urakka valmistui 9.6.2025.
Rakentamiseen osallistui 11 henkilöä, ja siinä käytettiin apuna traktoria ja mönkijä materiaalien siirtoa varten. Konetunteja toteutui 14 ja työtunteja 163, eli yhteensä 177 tuntia. Suunnitellut määrät olivat 16 ja 152 eli yhteensä 168 tuntia, joten se ylittyi n. 5%:lla, eli lähes suunnitellusti.
Muita työkustannuksia kertyi talkooväen muonituksesta 968 euron verran, kun suunniteltu oli 882 euroa. Työkustannukset olivat näin ollen yhteensä 5068 euroa vs. suunniteltu 4882 euroa.
Materiaalikustannuksiin oli budjetoitu 2201,51 euroa toteuman jäädessä 1895,27 euroon. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi muodostui siis 6963,27 euroa suunnitellun 7083,51 euron sijaan. Ero suunniteltuun on siis erittäin vähäinen: 1.7%.
Sillan alla olevan padon huono kunto tuli yllätyksenä talven jälkeen, mutta neuvokkaiden ja kokeneiden rakentajien voimin sekin kunnostettiin ripeästi ja pienin kustannuksin.
Rakennustalkoolaiset olivat suurimmalta osaltaan ennestään tuttuja, ja hankeen suunnittelija ja vastuuhenkilö työskenteli koko rakennusajan muiden mukana. Näin ollen työt sujuivat suunnitelman mukaisesti hyvässä yhteishengessä ja isommilta yllätyksiltä ja ongelmilta vältyttiin.
Resultat
Hankkeen tuloksena saatiin uudet, monta vuosikymmentä eteenpäin kestävät rakenteet eli silta ja portaat tasanteineen luonnonkauniille reitille. Näin retkeily voi jatkua, ja hieno, kaikkia luonnossa liikkujia ilmaiseksi palveleva luontomatkailukohde säilyä Parikkalassa ja Etelä-Karjalassa. <b...
Hankkeen tuloksena saatiin uudet, monta vuosikymmentä eteenpäin kestävät rakenteet eli silta ja portaat tasanteineen luonnonkauniille reitille. Näin retkeily voi jatkua, ja hieno, kaikkia luonnossa liikkujia ilmaiseksi palveleva luontomatkailukohde säilyä Parikkalassa ja Etelä-Karjalassa.
Kohde sijaitsee lähellä Etelä-Savoakin, joten todennäköisesti kävijöitä tulee molemmista maakunnista. Kohde voi houkutella matkailijoita laajemmaltakin alueelta, ja näin lisätä Parikkalan elinvoimaa ja kävijöiden hyvinvointia. (https://visitparikkala.fi/lintukohteet/aate-pekan-polku/)
Hankkeesta on viestitty reittiä ylläpitävän Oronmyllysäätiön viestintäkanavissa, kuukausitiedotteessa ja somessa.
Effekter och framtidsplaner
Toteutus oli jälleen konkreettinen osoitus hyvän talkoohengen, useiden henkilövoimavarojen ja siihen osoitetun yhteiskunnan tuen yhteismahdollisuuksista. Tästä on iloa monille alueella liikkuville vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Heidän terveytensä kohenee ja alueen elinvoima lisääntyy.<b...
Toteutus oli jälleen konkreettinen osoitus hyvän talkoohengen, useiden henkilövoimavarojen ja siihen osoitetun yhteiskunnan tuen yhteismahdollisuuksista. Tästä on iloa monille alueella liikkuville vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Heidän terveytensä kohenee ja alueen elinvoima lisääntyy.
Oronmyllysäätiö sr ylläpitää reittiä säännöllisesti, sekä tarkkailee ja tarvittaessa korjaa rakenteiden kuntoa.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto