Offentlig projektbeskrivning
Tähkä-ärviä valtaa vesistöjä ja vesistöjen käyttäjät kaipaavat toimenpiteitä haittojen pienentämiseksi. Ärviäongelman ratkaisemisesta Naantalin merenlahdissa on tehty kaupunginvaltuustossa valtuustoaloite. Tähkä-ärviän poiston vaikutuksista ja korjuun tuloksista on toistaiseksi melko niukasti julkaistua tietoa. Ärviä on osoittautunut hankalasti poistettavaksi, minkä vuoksi kokemusta poistosta tarvitaan erityyppisiltä alueilta. Ärviän esiintyminen ja poisto Naantali -hankkeessa on tavoitteena testata menetelmiä tähkä-ärviän kartoittamiseksi sekä tähkä-ärviän poistoa ja menetelmäkehitystä käytännössä. Korjattu biomassa pyritään saamaan hyötykäyttöön ravinteiksi pellolle. Hankkeessa saadaan kokemuksia korjuun vaikutuksista erilaisilla vesialueilla. Tavoitteena on saada kokonaiskuva tähkä-ärviän esiintymisestä Naantalissa, siksi sen esiintymistä kartoitetaan myös keräämällä kansalaishavaintoja kunnan alueelta. Tähkä-ärviän korjuulla poistetaan ravinteita merestä, ja hyötykäyttökokeilulla läheisillä pelloilla tavoitellaan ravinteiden paikallista kiertoa. Hanketta koordinoi Turun ammattikorkekoulu. Hankekumppaneina toimivat Naantalin kaupunki ja Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys. Hankkeen toteutusaika on 1.6.2025-30.11.2026.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
332422
Slutdatum
30.11.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Stadnära landsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Naturresurssamarbetsprojekt
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Interregional
Målområde
SO5
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto