Offentlig projektbeskrivning
"Avoimin aistein metsään" on Alavuden 4H-yhdistyksen hanke. Alavuden 4H-yhdistys on Alavuden alueella toimiva lapsi-ja nuorisotyötä kansallisen strategian mukaan toteuttava järjestö. Hankkeessa työskentelee yhdistyksen toiminnanjohtaja sekä siihen palkataan osa-aikainen hanketyöntekijä. Hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja sen suojelun tärkeydestä sekä vahvistaa niin lasten kuin aikuisten luontosuhdetta, tietämystä sen asukkaista ja lisätä perheiden yhteistä läsnäoloa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa pitkäikäiset kirjastosta lainattavissa olevat reput ja kyltit kirkkovuoren ulkoilureitille, jotka ovat kaikkien luonnon tutkimisesta kiinnostuneiden saatavilla. Hanke on alueellisesti merkittävä ja lisää ulkoilureitin palveluja, yhteisöllisyyttä sekä kokemuksellista oppimista. Tavoitteena on, että reppuja hyödyntäisivät myös erilaiset ryhmät. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan kirjastosta kirjastokortilla lainattavissa olevia reppuja, jotka sisältävät erilaisia välineitä luonnon tutkimiseen ja tarkkailuun. Hankkeessa tehdään myös kirkkovuoren ulkoilureitille kylttejä joissa kerrotaan luonnosta ja sen monimuotoisuudesta osallistuttavalla tavalla. Hankkeen puitteissa pidetään myös metsäretkiä erilaisille ryhmille, päiväleirejä, teemapäiviä ja olemme mukana erilaisissa tapahtumissa. Odotettuna tuloksena on, että metsä ja kirkkovuoren ulkoilualue otettaisiin osaksi perheiden arkea ja tietämys luonnosta lisääntyisi niin kylttien, reppujen kuin tapahtumien avulla. Metsällä on rauhoittava ja pysähdyttävä vaikutus ja tämän vaikutuksen haluamme kaikkien kokevan. Perheet ja ryhmät pysähtyvät metsässä oleellisen äärelle ja nauttivat kiireettömästä yhdessä tekemisestä ja tutkimisesta ja oppivat tärkeitä asioita luonnostamme ja valintojensa merkityksestä ympäristöömme. Kohderyhmänä ja hyödynsaajana ovat kaikki kaupunkilaiset. Toteutusaika syksy 2024- syksy 2025 ja sen toteutusalue Alavus.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
270624
Slutdatum
31.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto