Offentlig projektbeskrivning
Digiosalliseksi Keski-Suomessa -hanke (1.9.2026-31.8.2028) vahvistaa Keski‑Suomen maaseudun asukkaiden digiosallisuutta ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua digitalisoituvaan yhteiskuntaan. Digitalisaation edetessä yhä useammat julkiset ja yksityiset palvelut edellyttävät vahvaa sähköistä tunnistautumista, mikä on jättänyt osan maaseudun asukkaista palvelujen ulkopuolelle. Hanke vastaa tähän haasteeseen poistamalla digipalvelujen käytön keskeisiä esteitä sekä lisäämällä asukkaiden osaamista, luottamusta ja tukea digipalveluiden käyttöön. Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti digitaalisten palveluiden saavutettavuuden kannalta heikoimmassa asemassa olevat henkilöt, kuten ikääntyneet, ulkomaalaistaustaiset, vähävaraiset, työelämän ulkopuolella olevat ja päihdeongelmaiset. Lisäksi hankkeen tärkeän kohderyhmän muodostavat eri digituen toimijat. Hankkeessa järjestettävä toiminta ja tapahtumat ovat kaikille avoimia. Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet ovat Henkkarit kaikille ‑kampanjapäivät, joissa tuetaan henkilöllisyystodistuksen hankintaa valokuvauksen, lupahakemuksen täyttämisen ja yhteiskuljetusten avulla. Lisäksi hanke järjestää digitietoiskuja lisäämään maaseudun asukkaiden valmiuksia hyödyntää erilaisia sähköisiä palveluja. Hankkeessa vahvistetaan myös Keski‑Suomen digituen verkostoa ja vapaaehtoisten digineuvojien osaamista. Hankkeessa tuotettava Osallisena digiyhteiskunnassa ‑podcastsarja lisää keskustelua ja ymmärrystä digiosallisuuden ja digisyrjäytymisen teemoista. Hankkeen keskeisinä tuloksina yhä useammalla maaseudun asukkaalla on voimassa oleva henkilöllisyystodistus ja mahdollisuus käyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista edellyttäviä digipalveluja. Osallistujien digiosaaminen, pystyvyyden kokemus ja rohkeus käyttää digipalveluja vahvistuvat, ja digituen löydettävyys paranee. Hanke kaventaa maaseudun ja kaupunkien välisiä digiosallisuuden eroja. Hanketta toteuttavat Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän kesäyliopisto.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
369832
Startdatum
28.04.2026
Slutdatum
31.08.2028
Är det ett Leader-projekt?
ei
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Informationsförmedlingsprojekt
Typ av åtgärd
Informationsförmedlingsprojekt
Åtgärdens specifierare
Informationsförmedlingsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO0
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto