Projekt
Hållbart vattenbruk, beredning och saluföring - 313627

Digistä tehoa kalan suoramyyntiin

Kantri ry

28.10.2024 - 31.12.2026

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Kotimaisen kalan kulutus ei ole noussut edistämisohjelman tavoitteiden mukaisesti. Eri kalalajien osalta kalastajien havainto on ollut, että sesongeissa on suurta vaihtelua, ja normaali kalan reitti kuluttajille - tukkujen ja päivittäistavarakauppojen kautta - vetää yhä huonommin.  Jopa vajaasti hyödynnettyjen lajien, kuten särkikalojen ja silakan, pieni jalostuksen myynnin nousu näyttää notkahtaneen edellisen vuoden aikana. Suoramyynnin yleisimmät vaikeudet liittyvät toiminnan aloittamiseen ja asiakaskunnan tavoittamiseen. Kalastajien kommentit kertovat, että riittävän asiakaskunnan saavuttaminen väkirikkaallakin seudulla edellyttää sinnikästä esillä oloa ja markkinointia esimerkiksi some-kanavilla. Kohtaanto-ongelma on ilmeinen myös asiakkaiden suunnalta; lähellä toimivaa suoramyyntiä tekevää toimijaa ei ole helppo löytää, sillä kaikki toimijat eivät osaa markkinoida palveluitaan.  Hankkeen tavoitteena on jalkauttaa käytännönläheisellä työskentelyllä digitaaliset ratkaisut pysyväksi toimintatavaksi kalastusyrityksen suoramyynnissä, jokaisen kalastusyrittäjän henkilökohtaisesti tarvitsemassa laajuudessa. Tarkoituksena on lisätä kuluttajien ja ammattikeittiöiden luonnonkalan käyttöä kustannustehokkaasti ja kohdentamaan kysyntä ja tarjonta nykyistä paremmin. Kolme tärkeintä syytä järjestää hanke ovat 1) madaltaa kalastajan kynnystä ottaa käyttöön tehokkaampia liiketoiminnan muotoja 2) lisätä pienimuotoisten kalastusyritysten kannattavuutta 3) lisätä lähikalan käyttöä kuluttajien ja ravintoloiden keskuudessa Hankkeessa on kaksi kokonaisuutta: 1) Verkkoselaimilla ja mobiilivälineillä toimiva ”Löydä lähikalastajasi”-karttapalvelu, josta kuluttaja voi löytää oman asuin-, mökki- tai matkailupaikkakuntansa lähimmät kalan tarjoajat. 2) Digitaalisten suoramyyntikanavien jalkauttaminen

Mer information

Program/Fond

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Projektnummer

313627

Startdatum

28.10.2024

Slutdatum

31.12.2026

Är det ett Leader-projekt?

ei

Åtgärd

Hållbart vattenbruk, beredning och saluföring

Underåtgärd

2.2 Främja saluföring, kvalitet och mervärde för fiskeri- och vattenbruksprodukter samt beredning av sådana produkter

Typ av åtgärd

Främja saluföring, kvalitet och mervärde

Åtgärdens specifierare

Säljfrämjande insatser

Aktuellt om projektet

Teemme kalastajien liiketoiminnasta helpompaa ja kannattavampaa tuomalla heidät lähemmäs asiakkaita digitaalisten työkalujen avulla. Kalastajille annetaan tarvittava tuki digitaalisten suoramyyntikanavien käyttöönottoon. Kuluttajille tarjotaan karttapalvelu, joka auttaa löytämään lähiseudun kalastajat.

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ

Mistä on kyse?

Tuomme kaupallisille kalastajille käyttöön selkeitä, toimivia ja aikaa säästäviä keinoja kalan suoramyyntiin:

  • Löydä lähikalastajasi on helppokäyttöinen karttapalvelu, jossa kuluttaja löytää alueensa kalastajat ja voi ostaa kalaa suoraan. Palvelu kaupallisille kalastajille maksuton.
  • Käytännönläheinen koulutuspaketti, jossa kalastaja saa käyttöönsä helpot suoramyynnin työkalut. Ei turhaa diginörtteilyä.

Millä alueella tämä toimii?

Karttapalvelu kattaa koko Suomen ja se on avoin rekisteröityneille kaupallisille kalastajille. Myös suoramyyntikoulutukset järjestetään koko Suomen laajuudella.

Milloin alkaa tapahtua?

  • Syksystä 2025 alkaen kalastajia aletaan kutsua mukaan karttapalveluun.
  • Vuodenvaihde 2025–2026: Suoramyyntikoulutukset käynnistyvät maakunnissa.

Miksi tällainen projekti on käynnistetty?

Että kalan myynti olisi kannattavampaa ja kuluttaja löytäisi lähikalan helpommin!

  • Kalan suoramyynti mahdollistaa yritystoiminnan ottamisen omaan haltuun. Omat asiakkaat, vapaus määritellä kalan myyntihinta ja myydä omaan rytmiin sopivalla tavalla.
  • Teemme tätä työtä kalastajien ehdoilla ja heidän arkeaan ymmärtäen. Tarjoamme helppokäyttöisiä työkaluja ja tukea niiden haltuun ottoon.

Ketkä tätä järjestävät?

Työ tehdään yhteistyössä ProAgria Keski-Pohjanmaan / Keski-Pohjanmaan KalatalouskeskuksenEforte Oy:n (Kalastajan Kanava, Kalaruoka.fi) ja Graanin kanssa. Kokonaisuutta koordinoi Leader Kantri ry ja rahoitus tulee EMKVR-ohjelmasta.

Keneltä saan lisätietoa / miten pääsen mukaan?

Hankevetäjänä toimii Elina Pusaa
📧 kpkalatalouskeskus@proagria.fi
📞 050 3094861

Projektets kontaktpersoner