Offentlig projektbeskrivning
"Elämää tyhjiin koteihin – asuntomessut Rääkkylän saarilla 2026" -valmisteluhankkeessa kartoitamme Oravisalosta ja Varpasalosta kiinteistöjen omistajia, jotka olisivat kiinnostuneita esittelemään asuntomessuilla kohteitaan sekä erilaisia asumismuotoja. Lisäksi selvitämme, onko kyläläisillä ja yhteisöillä halukkuutta järjestää oheistilaisuuksia asuntomessujen yhteydessä. Mikäli kartoituksen tuloksena löytyy kiinnostusta, kootaan esittelyyn riittävä kiinteistökanta sekä listataan kiinnostuneet yhteistyökumppanit. Valmisteluhankkeessa kerättyjä tietoja hyödynnetään jatkohankkeen suunnittelussa. Tavoitteena on lisätä kylien elinvoimaa, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja edistää alueen kehittymistä. Haluamme tuoda esille maaseutua ja saaristoista aluettamme sekä sen yhteisöllistä asumista ja erilaisia asumismuotoja. Asuntomessut tuovat näkyvyyttä koko alueelle houkutellen paluumuuttajia, maalla asumisesta kiinnostuneita, lapsiperheitä ja etätyöntekijöitä Oravisalon ja Varpasalon kyliin. Valmisteluhanke on kylien yhteisölähtöistä kehittämistä ja tukee Älykkäät kylät -toimintamallin mukaista paikallisten toimijoiden yhteistyötä. Hanke kokoaa yhteen kyläläisiä, kylän yhteisöjä, kiinteistöjen omistajia sekä vapaa-ajan asukkaita. Mukana on myös Rääkkylän kunta.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
371317
Startdatum
30.01.2026
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Beredningspenning
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för Smarta byar
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Beredningspenning för Smarta byar, 5 000 €
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto