Offentlig projektbeskrivning
Juokslahden, Koskenpään ja Länkipohjan kylissä, Jämsässä tehdään paljon talkootyötä ja keskusteluissa on tullut esille, kuinka voitaisiin yhdessätekemisen kulttuuria pitää yllä. Samoin halutaan jakaa ja kehittää hyviksi havaittuja käytäntöjä sekä ideoita. Kylät tarvitsevat aktiivisen yhdistystoiminnan lisäksi myös vakituisempaa apua säilyttämään ja koordinoimaan yhteistoimintaa kolmen kylän, Jämsän kaupungin, seutukunnan yritysten, eri sidosryhmien ja kylien asukkaiden kanssa. Tavoitteena on kehittää kylien elinvoimaisuutta siten, että asukasluku saadaan nousuun mainituissa kylissä ja näin osaltaan edistää myös Jämsän kaupungin asukaslukukehitystä. Nyt aiotun hankkeen yhtenä tavoitteena on myös tiivistää kolmen Jämsäläisen kylän yhteistyötä ja luoda toimintamalleja, joita on mahdollisuus jakaa jatkossa muihin samankaltaisessa tilanteessa oleviin kyliin.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
106797
Startdatum
30.09.2019
Slutdatum
23.03.2023
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto