Projekt
Utvecklingsprojekt - 85010

Erätaitotapahtuma 2019

Posion 4H-yhdistys r.y.

31.01.2019 - 22.09.2020

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Erätaitohankkeen tavoitteena on kannustaa nuoria ideoimaan ja tuottamaan itselleen mieluisia tapahtumia. Hankkeella pyritään kokemuksellinen oppimisen kautta tuomaan esille nuoren työpanoksen merkitys tapahtumaprosessissa sekä ryhmäytymisen että vastuunottamisen merkitys. Hankkeella pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja lisäämään nuoren osallisuutta ja vahvistamaan alueellista yhteistyötä koulujen sekä kolmannen sektorin osalta. Lisäksi tavoitteena on tukea nuorten kansainvälistymistä ja suvaitsevaisuutta. Erätaitotapahtuma -hanke on yksivuotinen ja toteutetaan osittain koulu- ja oppilaitosyhteistyönä sekä lähialueen 4H-yhdistysten kanssa. Hankkeen ensimmäisen toteutuksen jälkeen siitä tulee jokavuotinen tapahtuma Posiolle. Erätaitotapahtumahankkeen toteuttamiseen osallistuvat peruskoulun yläasteen sekä ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa opiskelevat nuoret, joista nuorimmat jäävät toimintaan mukaan toteuttamaan ja vertaisohjaamaan seuraavan vuoden tapahtumaa, näin taataan hankkeen juurruttaminen jokavuotiseksi tapahtumaksi. Hankkeen tapahtumiin voi osallistua myös muut alueen nuoret, tavoitteena on 200 osallistuvaa nuorta, mutta tapahtumiin voivat osallistua myös aikuiset. Nuorista koottu ryhmä suunnittelee, toteuttaa ja vastaa tapahtumakokonaisuudesta hankkeen tukemana. Hankeaikana toteutetaan yksi isompi alueellinen tapahtuma, ja 2 pienempää paikallista tapahtumaa. Hankeprosessi koostuu yhteisistä ryhmäntapaamisista, tiimien osa-alue projekteista sekä raportoinnista siihen liittyvin materiaalein, kuten valokuvat, blogit, videot tms. Hankkeeseen osallistuminen on myös yksilön oppimisprosessi. Tavoitteena on löytää jokaiselle omaa osaamista vastaavia tehtäviä. Nuoren osaamisen kehittäminen sekä tiimityöskentelytaidot ovat keskeisiä asioita. Projektimainen toiminta edellyttää omatoimisuutta, itseohjautuvuutta ja yrittäjämäistä työskentelyotetta. Hankkeessa kootaan myös eräharrastuksessa tarvittavaa välineistöä joka on jatkossa harrasteryhmien käytössä

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

85010

Startdatum

31.01.2019

Slutdatum

22.09.2020

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner