Offentlig projektbeskrivning
Haikan poluilla 2000-2020 Polut ovat ihmisten tai eläinten kulkiessa tallaantuneita vakiintuneita väyliä toisten luo omalla kylällä, niiden kulkemisessa rakentuu kylän tarinaa. Haikan poluilla 2000 – 2020-teoksen kymmenen tekstiä ja taiteilija Riitta Järvisen valokuvat kertovat harmittomasta naapuruudesta ja hulvattomasta yhteisöllisyydestä Pirkkalan Haikassa peilaten yleisöllisyyden muotoja kylän 80:n toimintavuoteen. Haluamme kertoa siitä mitä kaikkea kyläelämä voi olla ja merkitä, jotta yhä useampi rohkaistuisi toimimaan elinympäristössään. Tällä touhulla on monet merkitykset niin elinkeinoelämälle, kylien kestävälle kehitykselle, hyvinvoinnille, sosiaaliselle kestävyydelle, kulttuuri-identiteetin kehittymiselle, elinympäristön ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiselle ja kehittämiselle. Millaisia muotoja yhteisöllisyys saa kylässä aikana, jolloin potkukelkalla pääsee edelleen hyvänä talvena kouluun ja ekaluokkalaisen tavoittaa kännykällä. Tarina lähtee historiakatsauksesta ja kulkee polkujen verkostossa kylällä yhteisöllisesti merkittävissä paikoissa, joissa tapahtuu: Talkoissa, Teillä, Järvellä, Rannoilla, Saunalla, Lavalla, Kuusella. Lisäksi julkaisussa on teksti Rakennuskulttuurista ja kylän yhteisöllisyyden organisoinnista/omakotiyhdistyksen toiminnasta. Teksteissä kyläaktiivit puhuvat kukin omalla äänellään ja tai yhdessä kirjoittajaparinsa kanssa. Haikka perustettiin kun Valtion lentokonetehdas siirrettiin strategisesti suojaan ennen toista maailmansotaa. Valtio kaavoitti omakotialueen ja myi sen 180:lle taloudelle. Tehtaan mukana siirtyivät työntekijät Pirkkalaan. Kylän yhteisomistusmaiden: teiden, rantojen jne. muotoutuminen kylän tarpeisiin, niiden ylläpito, yhteisen edun valvonta ja kylätoiminta sai asukkaat perustamaan omakotiyhdistyksen. Haikasta on julkaistu historiikki vuosilta 1939 - 1999. Elämä kylällä jatkuu 2000-luvulla uudistuen ja vanhalle perustuen.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
139995
Startdatum
31.08.2020
Slutdatum
15.07.2022
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto