Offentlig projektbeskrivning
Vihtijärven kyläyhdistys ry osti vuonna 2022 Vihtijärven koulun pihalla sijaitsevan ulkorakennuksen Vihdin kunnalta. Ulkorakennus on rakennettu 1920-luvulla ja ollut aiemmin mm. koulun opettajien navettana ja koulun ulkokäymälänä sekä pihavarastona. Aikojen saatossa rakennus on kuitenkin jäänyt tyhjilleen ja sen kunnossapito on ollut huonolla tolalla. Vihtijärven kyläyhdistys ry aikoo kunnostaa rakennuksesta Vihtijärven kyläläisten käyttöön monikäyttöisen harrastus- ja vapaa-ajan tilan, jollaista kylällä ei vielä ole. Ensimmäinen vaihe kunnostamisessa oli rakennuksen katon korjaushanke kesällä 2024. Osa 2: Kämppä kuntoon -hankkeella jatkaisimme ulkorakennuksen kunnostusta julkisivun korjauksella ja maalauksella sekä sisätilojen kunnostuksella. Lisäksi korjataan sähköt nykyaikaisiksi ja tehdään tiloihin valaistus. Ulkoseinät rimoitetaan ja maalataan, ikkunat ja ovet korjataan, tehdään maalattioista betonilattiat sekä korjataan puulattiat. Lisäksi puretaan osa vessoista ja kunnostetaan osa kuivakäymälöiksi.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
338474
Startdatum
11.04.2025
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto