Heinäveden Muinaisseura ry hakee tukea kesän ilmaistapahtumiin. Niihin kuuluu kuusi opastettua retkeä Heinäveden muinaiskohteisiin kesä-heinäkuun aikana. Niihin kuuluvat:
- Jarkka Rissasen ja Dave Forestfieldin ilmaiskonsertti Heinäveden satamassa vanhojen laivojen regatan yhteydessä
- Jarmo Vellosen prosessitaideveistosnäyttely sataman lähimetsässä 19.7.15.8.
- muinaistaidenäyttely Heinäveden kirjaston salissa 16.7.-6.8.
- Heinäveden muinaisviikon (29.7.-4.8) ilmaistapahtumat, kuten Minna Hokan ruokosoitintyöpajat lapsille, lasten muinaisretket, Anna Fältin ja Eero Peltosen vetämä yhteislauluilta, venekuljetus Hoikansaaren röykkiöhaudalle ja Kermanrannan saunapäivä, johon kuuluu ilmaissaunojen lisäksi vastatyöpajoja, monipuolista saunatietoutta eri muodoissa, rumpurentoutusta ja muutenkin rentoa yhteisöllistä yhdessäoloa aamusta iltaan.
Toiminnan toteuttaa Heinäveden Muinaisseura ry yhteistyössä talkoolaisten, lukuisien yrittäjien ja ammattitaiteilijoiden sekä Heinäveden kunnan kanssa.
Kesän tavoitteena on saada tapahtumiin yhteensä 1000 kävijää kesän aikana. Toiminta elävöittää Heinävettä ja laajentaa ja parantaa paikkakunnan imagoa. Se myös vahvistaa kotiseutuhenkeä ja -identiteettiä ja tekee tunnetuksi Heinäveden rikasta muinaishistoriaa ja tuo myös esille paikallista osaamista. Tapahtumat myös tuottavat elämyksiä ja hyvinvointia sekä paikallisille että Heinävedelle vieraileville ja hyödyttävät välillisesti paikkakunnan ja alueen yrittäjiä.
Kaikki tapahtumat sijoittuvat Heinävedelle, mutta toimintaa on laajasti eri puolilla kuntaa. Heinäveden Muinaisseuran toiminnalla ei ole tarkasti rajattua kohderyhmää, vaan sen tapahtumat vetävät kaikenikäisiä ja eritaustaisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, luonnosta ja kulttuurista.
Sammanfattning av projektet
Hanke toteutettiin suunnitelman mukaan.
Järjestimme Jarkka Rissasen ja Dave Forestfieldin ilmaiskonsertin Heinäveden satamassa vanhojen laivojen regatan yhteydessä ja Jarmo Vellosen prosessitaideveistosnäyttely sataman lähimetsässä sekä pienimuotoisen muinaistaidenäyttelyn Heinävede...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
292147
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Utvecklingsprojekt som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Utvecklingsprojekt som genomförs som småskaliga projekt
Hanke toteutettiin suunnitelman mukaan.
Järjestimme Jarkka Rissasen ja Dave Forestfieldin ilmaiskonsertin Heinäveden satamassa vanhojen laivojen regatan yhteydessä ja Jarmo Vellosen prosessitaideveistosnäyttely sataman lähimetsässä sekä pienimuotoisen muinaistaidenäyttelyn Heinävede...
Hanke toteutettiin suunnitelman mukaan.
Järjestimme Jarkka Rissasen ja Dave Forestfieldin ilmaiskonsertin Heinäveden satamassa vanhojen laivojen regatan yhteydessä ja Jarmo Vellosen prosessitaideveistosnäyttely sataman lähimetsässä sekä pienimuotoisen muinaistaidenäyttelyn Heinäveden kirjaston salissa. Heinäveden muinaisviikolla järjestimme ilmaistapahtumia, joihin kuuluivat Minna Hokan ruokosoitintyöpajat lapsille, lasten muinaisretket, Anna Fältin ja Eero Peltosen vetämä yhteislauluilta, venekuljetus Hoikansaaren röykkiöhaudalle ja Kermanrannan saunapäivä.
Lisäksi järjestimme kuusi opastettua retkeä Heinäveden muinaiskohteisiin.
Toteutus
Muinaisretket
Muinaisretket toteutettiin osin niin, että yleisö sai toivoa retkikohteita. Toiveita tuli kuitenkin vähän, joten retket suunniteltiin niin, että ne kattavat mahdollisimman hyvin koko Heinäveden.
Ensimmäinen retki järjestettiin 8. kesäkuuta. Sen kohteena oli ...
Muinaisretket
Muinaisretket toteutettiin osin niin, että yleisö sai toivoa retkikohteita. Toiveita tuli kuitenkin vähän, joten retket suunniteltiin niin, että ne kattavat mahdollisimman hyvin koko Heinäveden.
Ensimmäinen retki järjestettiin 8. kesäkuuta. Sen kohteena oli Pohjois-Heinävesi ja siellä Takunniemen ja Putukan jalkakivi ja Kypärälahden jalkakivet ja Heinämäen kalliomaalaus.
Toinen retki järjestettiin 29.6. Tuolloin kohteina olivat Kerivuoren luolasto ja Koukunniemen jalkakivet rituaalipolku.
Kolmas retki oli seuraavana päivänä 30.6. Tuolloin kohteita olivat Pilpan Kolmiyhteisen jalkakivet, Vieruvuoren käräjäkivet ja rituaalipolku ja Koiralammin kalliomaalaus.
Neljäs retki oli 10. heinäkuuta. Tuolloin tehtiin kahdella veneellä retki Hoikansaaren ja Linjasaaren lapinraunioille sekä muualle Kermajärven pohjoispuolen saaristoon.
Viides retki järjestettiin 17. heinäkuuta. Tuolloin kohteina olivat Kytöjoen tafoni, luola ja kalliomaalaus ja Hiekkeniemen asuinpaikat ja pyyntikuopat.
Kesän viimeinen ilmaisretki suuntautui Vihtarin ja Pölläkän suuntaan, missä kohteina olivat Väntinkankaan kalkatuskivet ja kivipöytä sekä Karhukallion rituaalipaikka.
Kaikilla ilmaisretkillä oppaana toimi Heinäveden Muinaisseura ry:n puheenjohtaja Mikko Keinonen. Kuljetus hoidettin omilla autoilla ja kimppakyydeillä.
Ilmaiskonsertti ja näyttelyt
Heinäveden vanhojen laivojen regatan yhteydessä oli Heinäveden satamassa Jarkka Rissasen ja Dave Forestfieldin duon ilmaiskeikka perjantaina 19.7.
Kuvanveistäjä Jarmo Vellonen tuli Heinävedelle 25.7. rakentamaan prosessitaidenäyttelyään luontoon Kermanrannan rituaalipaikalle. Hän teki veistoksiaan luonnonsavesta, joka hankittiin talkoovoimin Viinijärveltä.
Viikon aikana Jarmo Vellonen teki neljä näyttävää veistosta mäntyjen kylkiin, ja ne jäivät yleisön nähtäviksi loppukesän ajaksi. Prosessitaiteen ideana oli, että ennen pitkää sade liuottaa veistoksen mennessään. Ne olivat kuitenkin näkyvissä pitkällä syksyyn asti.
Heinäveden kirjaston Varjentiinin saliin tehtiin heinäkuun puolivälissä pienimuotoinen muinaistaidenäyttely, joka oli yleisön nähtävissä kirjaston aukioloaikoina. Se oli myös osa Heinäveden muinaisviikon tulevaisuuskonserttia.
Heinäveden muinaisviikon tapahtumat
Heinäveden muinaisviikon osana oli myös ilmaistapahtumia. Alussa mainittu Karhukallion retki oli jo osa muinaisviikkoa, minkä lisäksi ohjelmassa oli ilmaistoimintaa sekä lapsille että aikuisille.
29.7. Tomi Laurikainen veti lapsille suunnatun muinaisretken Kermanrannan rituaalipaikalla.
30.7. järjestettiin Kermanrannan rituaalipaikalla yhteislaulu- ja soittotapahtuma, jossa vetäjinä olivat kansanmuusikko Anna Fält ja runonlaulaja Eero Peltonen. Ohjelmassa oli vapaamuotoista yhteissoittoa ja vuorolaulua.
Perjantaina 1.8. järjestettiin retki Hoikansaaren röykkiöhaudalle. Sade sotki retkipäivää pahasti, mutta matkaan lähti täysi venekunta. Oppaana toimi Mikko Keinonen.
2.8. Soitinrakentaja, muusikko Minna Hokka veti lapsille kolmituntisen karutsapillityöpajan Heinäveden vierasvenesatamassa. Pajassa rakennettiin ruo'oista ja ilmapalloista päriseviä pillejä.
Sunnuntaina 3.8. oli kolmas Kermanrannan saunapäivä. Päivän ideana oli, että saunat lämpenevät koko päivän ja ovat kaikkien käytettävissä ilmaiseksi. Saunomisen ohessa oli tarjolla saunatietoa ja -kulttuuria, kun muun muassa runonlaulaja Eero Peltonen kertoi saunaperinteistä ja runoilija Kasper Salonen luki saunaloitsuja.
Saunapäivän tavoitteena oli sitouttaa mukaan laajasti seutukunnan saunoja, mutta lopulta saunoja lämpeni neljä: kunnan sauna vierasvenesatamassa, Mikko Keinosen sauna Kurikkalahdessa, telttasauna uimarannalla sekä yksi savusauna Vainolahdessa.
Resultat
Muinaisseuran ilmaisretkillä kävi yhteensä n. 60 ihmistä. Retket keräsivät runsaasti myös ensikertalaisia.
Näyttelyitä kävi yhteensä katsomassa noin sata ihmistä. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska Jarmo Vellosen näyttely oli metsäaukiolla, missä ei ollut valvon...
Muinaisseuran ilmaisretkillä kävi yhteensä n. 60 ihmistä. Retket keräsivät runsaasti myös ensikertalaisia.
Näyttelyitä kävi yhteensä katsomassa noin sata ihmistä. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska Jarmo Vellosen näyttely oli metsäaukiolla, missä ei ollut valvontaa.
Jarkka Rissasen ja Dave Forestfieldin ilmaiskeikkaa seurasi illan aikana noin sata ihmistä.
Muinaisviikon ilmaistapahtumissa kävi yhteensä niinikään noin sata ihmistä. Suosituin oli saunapäivä, jonka yleisöstä muodostui yli puolet muinaisviikon kävijämäärästä.
Effekter och framtidsplaner
Heinäveden Muinaisseura ry:n toiminta on kasvanut tasaisesti, ja saadut tuet ovat mahdollistaneet toiminnan kehittämisen. Vuonna 2025 toiminta nousee selvästi uudelle tasolle, sillä Heinäveden Muinaisseura ry sai viime syksynä myönteisen tukipäätöksen kansainvälisesti Echoes of the Ancien...
Heinäveden Muinaisseura ry:n toiminta on kasvanut tasaisesti, ja saadut tuet ovat mahdollistaneet toiminnan kehittämisen. Vuonna 2025 toiminta nousee selvästi uudelle tasolle, sillä Heinäveden Muinaisseura ry sai viime syksynä myönteisen tukipäätöksen kansainvälisesti Echoes of the Ancient -hankkeesta, jonka rahoittaa EU-komission Luova Eurooppa -ohjelma.
Hankkeessa tutkitaan Heinäveden muinaispaikkoja ennen kaikkea akustiikan näkökulmasta, ja tavoitteena on luoda muinaispaikoille ulkoilmastudioiden ketju. Käytännössä tavoite tarkoittaa, että tutkimme perinpohjaisesti, miten eri paikat soveltuvat musiikin ja äänitaiteen äänittämiseen ja luomme laajamittaisen tietokannan, joka mahdollistaa paikkojen hyödyntämisen rakentamatta mitään. Tutkimustyötä tehdään testaamalla ja kokemalla paikkoja muusikoiden, äänitaiteilijoiden, äänittäjien ja tutkijoiden kanssa.
EU-hankkeen ohella ja osin myös sen avustuksella Heinäveden Muinaisseura jatkaa muuta toimintaansa. Kesän aikana järjestetään ainakin muutama ilmaisretki, minkä lisäksi järjestetään jonkin verran myös maksullisia retkiä. Osa retkistä yhdistetään Echoes of the Ancient -hankkeen tutkimusmatkoihin.
Heinäveden Muinaisseura ry teki myös sopimuksen Heinäveden kunnan kanssa Heimon tuvan vuokraamisesta kesäajaksi. Talo on seuran käytössä syyskuuhun asti, ja siellä on avoinna Heinäveden pyhät paikat -näyttely. Taloa pidetään auki kahtena päivänä viikossa juhannuksesta kesäkuun loppuun ja joka päivä Heinäveden muinaisviikolla heinä-elokuun vaihteessa. Lisäksi näyttelyä esitellään erillisestä tilauksesta.
Heinäveden muinaisviikkoa jatketaan ainakin tämä ja ensi vuosi, sillä se on merkitty myös osaksi Echoes of the Ancient -hanketta. Tavoitteena on saada tapahtuma tasolle, jolla sen järjestäminen on kannattavaa ulkopuolisista avustuksista riippumatta.
Heinäveden muinaisseuran toimintaa on rakennettu ja kehitetty useiden hankkeiden turvin, ja niistä jokainen on tuonut toimintaan selvästi uutta.
Tällä puolestaan on selvästi positiivinen vaikutus koko kyläyhteisöön. Yleisen kiinnostus muinaiskulttuuriin on selvästi kasvanut viime vuosina, ja Heinävesi on jo vahvasti profiloitunut keskeiseksi paikkakunnaksi aiheesta puhuttaessa. Suomessa ei ole toista paikkakuntaa, jonka muinaiskulttuuria olisi popularisoitu näin laajasti.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto