Projekt
Utvecklingsprojekt - 338737

Herajoen polun suunnittelu

Herajärvi-seura ry

- 31.12.2026

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Herajoen-polku rakennetaan lisäämään Kolin kansallispuiston eteläpään alueen reittejä. Polkuun liittyyy lisäksi arkeologista, historiallista, luonnonmaantieteellistä ja luontoon liittyvää tieteeseen perustuvaa pedagogisesti jalostettua tietoa. Reitti suunnitellaan sopivaksi koululaisryhmille, perheille, ulkoilijoille, matkailijoille. Reitti-informaatio tuotetaan suomen- ja englanninkielisinä. Reitin tukipisteenä toimii Herajärven kierroksen varrella oleva Rykiniemen taukopaikka Pielisen rannalla. Reitin pituus on noin kuusi kilometriä ja se on kiertoreitti. Reittiä on mahdollista pidentää tai lyhentää tukeutuen paikallisiin teihin ja Herajärven kierroksen polkuihin. Reitin varrella on tunnistettu kivikautisia asuinpaikkoja, hiilimiiluja, tervahautoja, pyyntikuoppia, kupariruukin toiminnan jäljet, myllyn jäänteet, sahalaitoksen jäänteet. Herajoki on muodostunut nykyiselle paikalle järvenlaskun seurauksena. Herajoen-polku kiertää mukaillen vanhaa lasku-uomaa. Herajärveä on laskettu 10 metriä pääosin 1700-luvulla. Ruukkitoimintaa on ollut 1800-luvulla. Mylly ja saha ovat toimineet 1900-luvulla. Hanke aloitetaan vuonna 2025 ja polun on tarkoitus olla valmis avattavaksi syksyllä 2027. Hankkeen ensimmäinen osa on suunnittelua, mikä kestää vuoden 2026 loppuun. Toteutusta varten haetaan rahoitusta myöhemmin. Hanketta johtaa Herajärvi-seura ry. Hankkeen toteuttajana toimii Hotu Outdoors Oy. Lisäksi osa-alueiden toteutuksessa on mukana muita toimijoita.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

338737

Slutdatum

31.12.2026

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Glesbygd

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner