Offentlig projektbeskrivning
Kuhmoon on tarkoitus järjestää lastenfestarit 30.7.2016. Festarit tapahtuvat Kontion koulun piha-alueella sekä sisätiloissa. Päivän aikana piha-alueella olisi runsaasti tapahtumapisteitä, joissa lapset ja perheet saisivat kierrellä oman mielenkiintonsa mukaan. Lastenkulttuuria tapahtumassa on musiikin ja teatterin muodossa. Musiikillisia esityksiä päivän aikana esittävät Kuhmon Kesämuusikot, Emmi & Nikke Kaartinen ja Hevisaurus. Teatterin puolelta Paula Vilmi tekee varjoteatteria/nukketeatteria sekä perinteisempää teatteria Teatteri Retikasta. Kentällä lapsille on touhua koko päiväksi toimipisteiden muodossa. Pisteissä on mm. paidan tuunausta, kasvomaalausta, satutuokioita (kirjastoautossa) sekä liikunnallisia toimintapisteitä. Lisäksi kentälle pystytetään pomppulinnoja ja lapset voivat myös tutustua palo-autoon. Piha-alueelle Kuhmon Peurat järjestävät valokuvasuunnistusradan ja Kontion yläpihalle perustetaan peräkonttikirppis. Päivä huipentuu päälavalla esittävän Hevisauruksen konserttiin.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
21029
Startdatum
11.02.2016
Slutdatum
30.01.2020
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto