Projekt
Utvecklingsprojekt - 52464

Iittalan naivistisen rautatieaseman viher- ja taideympäristö

Linnan Kehitys Oy

17.08.2017 - 08.02.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Iittalassa on paikallisten yrittäjien ja yhteistyökumppanien sekä Liikenneviraston ja kaupungin kanssa ideoitu ja suunniteltu toista vuotta Suomen ensimmäistä ja Iittalan elinvoimaa vahvistavaa taideasemaa. Tällä hankkeella toteutetaan Iittalan naivistisen rautatieaseman viherympäristö ja taideympäristö sekä uuden ilmeen mukaisen aseman viestintää. Hankkeen kanssa rinnalla Liikennevirasto tuottaa asemalle yritysten toteuttamana uuden odotuskatoksen. Naivistinen asema syntyy näin ollen kolmesta osasta: uuden ajan moduloitavissa oleva taidekatos, asemalla liikkumista ohjaava ja elämyksellisyyttä tukeva viherympäristö sekä naivistinen taidenäyttely. Iittalassa on hyvät junayhteydet ja hankkeen avulla junan merkitys tulee nousemaan alueen asumisen ja matkailun markkinoinnissa. Naivistit Iittalassa -säätiö saa ulkonäyttely -kohteen ja kävelijän taidereitti asemalta Lasimäelle alkaa muodostua. Kohennettu asema vahvistaa kylän taideimagoa ja Iittala saa edustavan maamerkin myös junalla ohiajaville. Paikallisten asukkaiden liikkumispalvelut paranevat ja aseman ympäristön viihtyisyys paranee. Urheiluseura Iskun petanque -sali sijaitsee myös asema-alueella ja myös sen ympäristö kohenee. Kokonaisuutena Iittalan naivistisesta rautatieasemasta halutaan edustava Iittalan käyntikortti, joka halutaan kokea ja nähdä. Avajaiset pidetään keväällä 2018 yhteistyökumppanien kanssa ja samalla käynnistetään asumisen markkinointia ja matkailutarjonnan markkinointia. Iittalan uuden ilmeen mukainen asema on suunniteltu paikallisten yrittäjien ja yhteistyötahojen kanssa ja siitä myös tulee paikallisten tahojen taidonnäyte ja referenssi.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

52464

Startdatum

17.08.2017

Slutdatum

08.02.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.1 Utredningar och planer

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Utredningar och planer

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner