Offentlig projektbeskrivning
Älykkäät kylät -hankkeen tavoitteena on etsiä Imatran kylien ja kaupunginosien omia vahvuuksia kyläläisten voimin, tuoda niitä esille ja rakentaa kylien kehittämistä hankkeessa löydettyjen vahvuuksien perustalle. Hankkeen tarkoitus on parantaa asuinalueiden vetovoimaisuutta, vahvistaa niiden paikallisidentiteettiä sekä voimaannuttaa asukkaita. Hankkeessa etsitään kylien vahvuuksia kyselyissä ja työpajoissa. Näiden pohjalta hankkeeseen osallistuvien kylien asukkaat tekevät itselleen kyläsuunnitelman ja toteuttavat voimaannuttavan videoprojektin. Hankkeen tuloksena on paikalliseen identiteettiin pohjautuva malli asukkaiden voimaannuttamiseksi ja asuinalueiden markkinoimiseksi . Toisena tuloksena on asukaslähtöiseen kaupungin ja asuinalueiden vuorovaikutukseen perustuva yhteistyömalli, jossa yhdessä haaveillaan ja suunnitellaan tulevaisuutta. Hankkeessa tuotetun yhteistyömallin on tarkoitus mukautua kunkin kylän kykyyn hahmotella omaa tulevaisuuttaan. Työskentelyssä sovelletaan kaupunkimuotoilullista työotetta, joka on asukaslähtöinen ja asukasta tukeva. Konkreettisina tuotoksina kylät ja Imatran kaupunki saavat käyttöönsä persoonalliset mutta laadukkaat kylävideot ja kyläsuunnitelmat. Kylät ja kaupunki voivat käyttää ammattilaisten ohjauksessa syntyneitä videoita viestinnässään ja markkinoinnissaan siten, että molemmat tukevat toisiaan. Hankkeen toimintamallien on tarkoitus olla niin houkuttelevia, että niitä käytetään muuallakin. Hankkeessa kiinnitetään huomiota sen tulosten hyvään viestintään.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
318292
Slutdatum
31.03.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Yttre stadsområde
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för Smarta byar
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto