Projekt
Utvecklingsprojekt - 300975

Isokylän koulusta monitoimitilat?

Kemijärven Kehitys Oy

- 30.01.2025

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Isokylä sijaitsee Kemijärven keskustasta n. 8 km päässä. Alueella asuu n. 450 asukasta. Isokylän keskuksena toimi aiemmin 1955 rakennettu ja 1995 peruskorjattu kyläkoulu. Koulu lakkautettiin keväällä 2021. Koulun lakkauttamisen jälkeen päättyivät myös koululla aktiivisesti toimineet kerhot ja kansalaisopiston kurssit. Tämä hiljensi aiemmin vireän pihapiirin. Kyläläiset ovat ehdottaneet hyvässä kunnossa olevan koulun käytön muuntamista / selvittämistä mm. Kylätaloksi tai monitoimitaloksi. Lämpimät tilat voivat palvella esim. yhdistyksiä, kädentaitajia ja taiteilijoita sekä pienyrityksiä. Hanke aikana selvitetään tiloihin sijoittumaan kiinnostuvat ja sitoutuvat toimijat, alueen asukkaiden tarpeet tilojen ja palveluiden osalta, esim. Harrastustoimintaan, sekä tilojen kehittämisen ja ylläpidon toimintamalli. Hankkeen tuloksena syntyy Isokylän asukkaiden lähipalvelu- ja tilatarveselvitys, jota hyödynnetään alueen kehittämisessä. Lisäksi selviää, onko sitoutuneita toimijoita niin paljon, että rakennuksen käyttö monitoimitilana on mahdollista, sekä millä organisaatiomallilla rakennusta voitaisiin ylläpitää.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

300975

Slutdatum

30.01.2025

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Kärnlandsbygd

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner