Offentlig projektbeskrivning
Keväällä 2022 Lions Club Jaala käynnisti hankkeen Jaalan Liikasenmäelle sijaitsevan kesäteatterialueen uudistamisesta ja kattamisesta. Lions Club Jaalan mukana hanketta ovat olleet suunnittelemassa Jaalan Nuorisoseura ja Kouvolan soivat kylät ry. Laadukkaan suunnittelun mahdollisti se, että Jaalan Kotiseutusäätiö lupautui maksamaan kaikki suunnitteluun liittyvät kustannukset. Liikasenmäki on Jaalan keskeinen tapahtumapaikka, jonka historia ulottuu satojen vuosien päähän. Liikasenmäen alue rakennuksineen on museoviraston suojeluksessa. Lions Club Jaala sai Liikasenmäen omistukseensa vuonna 1979 ja on ylläpitänyt, sekä kunnostanut aluetta siitä lähtien. Museovirasto on myöntänyt kajoamisluvan, joka sallii rakentamisen alueella. Suunnittelun lähtökohtana on ollut tilakokonaisuuden monikäyttöisyys, sekä historiallisen rakennusympäristön huomioiminen ja kunnioittaminen. Arkkitehti Kari Mustonen on suunnitellut uuden kesäteatterialueen. Katettu tila pitää sisällään; katsomoalueen reilulle 500 sadalle hengelle, äänitarkkaamon, näyttämön ja takatilan. Tilan äänitekniikan on suunnitellut arvostettu äänisuunnittelija Reima Saarinen. Tilaan tulee myös huippuluokan valo/-esitystekniikka. Uudella katetulla kesäteatterialueella voidaan toteuttaa laadukkaita teatteriesityksiä, konsertteja, luentoja, elokuvanäytöksiä, perhejuhlia, pienimuotoisia messuja, ohjattuja ryhmäliikunta hetkiä, koululaisten juhlia, voidaan järjestää tansseja jne. Ja mikä tärkeintä; tilakokonaisuus on paikallisten ihmisten, yhdistysten ja toimijoiden päivittäisessä käytössä. Hanke onkin saanut paljon positiivista kannatusta. Hankkeen rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesällä 2024 ja uusi katettu kesäteatterialue valmistuisi jouluksi 2024. Valmistuttuaan se on ensimmäinen katettu kesäteatterialue koko Kymenlaaksossa. Hanketta pidetään erittäin tärkeänä Kouvolan seudulle. HUOM. Tämä hakemus koskee vain hankkeen ääni- ja esitystekniikkaa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
261303
Slutdatum
29.06.2025
Är det ett Leader-projekt?
ei
Typ av landsbygd
Stadnära landsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö som stöd av mindre betydelse
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto