Projekt
Investeringsprojekt - 261303

Jaalan kesäteatterialueen kattaminen ja uudistaminen

Lions Club Jaala ry

- 30.06.2025

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Keväällä 2022 Lions Club Jaala käynnisti hankkeen Jaalan Liikasenmäelle sijaitsevan kesäteatterialueen uudistamisesta ja kattamisesta. Lions Club Jaalan mukana hanketta ovat olleet suunnittelemassa Jaalan Nuorisoseura ja Kouvolan soivat kylät ry. Laadukkaan suunnittelun mahdollisti se, että Jaalan Kotiseutusäätiö lupautui maksamaan kaikki suunnitteluun liittyvät kustannukset. Liikasenmäki on Jaalan keskeinen tapahtumapaikka, jonka historia ulottuu satojen vuosien päähän. Liikasenmäen alue rakennuksineen on museoviraston suojeluksessa. Lions Club Jaala sai Liikasenmäen omistukseensa vuonna 1979 ja on ylläpitänyt, sekä kunnostanut aluetta siitä lähtien. Museovirasto on myöntänyt kajoamisluvan, joka sallii rakentamisen alueella. Suunnittelun lähtökohtana on ollut tilakokonaisuuden monikäyttöisyys, sekä historiallisen rakennusympäristön huomioiminen ja kunnioittaminen. Arkkitehti Kari Mustonen on suunnitellut uuden kesäteatterialueen. Katettu tila pitää sisällään; katsomoalueen reilulle 500 sadalle hengelle, äänitarkkaamon, näyttämön ja takatilan. Tilan äänitekniikan on suunnitellut arvostettu äänisuunnittelija Reima Saarinen. Tilaan tulee myös huippuluokan valo/-esitystekniikka. Uudella katetulla kesäteatterialueella voidaan toteuttaa laadukkaita teatteriesityksiä, konsertteja, luentoja, elokuvanäytöksiä, perhejuhlia, pienimuotoisia messuja, ohjattuja ryhmäliikunta hetkiä, koululaisten juhlia, voidaan järjestää tansseja jne. Ja mikä tärkeintä; tilakokonaisuus on paikallisten ihmisten, yhdistysten ja toimijoiden päivittäisessä käytössä. Hanke onkin saanut paljon positiivista kannatusta. Hankkeen rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesällä 2024 ja uusi katettu kesäteatterialue valmistuisi jouluksi 2024. Valmistuttuaan se on ensimmäinen katettu kesäteatterialue koko Kymenlaaksossa. Hanketta pidetään erittäin tärkeänä Kouvolan seudulle. HUOM. Tämä hakemus koskee vain hankkeen ääni- ja esitystekniikkaa.

Sammanfattning av projektet

Jaala Areenaan suunniteltiin Suomen tunnettujen asiantuntijoiden kanssa paikkaan soveltuva ääni-, valo- ja kuvatekniikka. Tavoitteeksi asetettiin laadukas ratkaisu, joka mahdollista monentyyppiset teatteri ja konserttiesitykset Jaala Areenassa.

Asiantuntijoiden mukana olo varmisti onn...

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

261303

Slutdatum

30.06.2025

Är det ett Leader-projekt?

ei

Typ av landsbygd

Stadnära landsbygd

Åtgärd

Investeringsprojekt

Underåtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Typ av åtgärd

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö

Åtgärdens specifierare

Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö som stöd av mindre betydelse

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Sammanfattning av projektet

Jaala Areenaan suunniteltiin Suomen tunnettujen asiantuntijoiden kanssa paikkaan soveltuva ääni-, valo- ja kuvatekniikka. Tavoitteeksi asetettiin laadukas ratkaisu, joka mahdollista monentyyppiset teatteri ja konserttiesitykset Jaala Areenassa.

Asiantuntijoiden mukana olo varmisti onn...

Toteutus

Tekniikka asennukset suoritti pääosin LM Showtec Oy, jolla on kokemusta vastaavista töistä pitkältä ajalta. Äänisuunnittelusta vastasi Sound Saarinen. Saarinen kävi paikalla useampaan kertaan suunnittelemassa ja testaamassa laitteita.
Koska kaikki tarvittavat laitteet ja telineet oliv...

Resultat

Laitteistoa on nyt käytetty jo monentyyppisissä esityksissä. Olemme saaneet tälle alkutaipaleelle kokeneet ääni- ja valotekniikan sekä laitteiden hoitajat. Heiltä saamme myös oppia tulevaisuuteen.

Ääni- ja valotekniikka vastaa odotuksia. Kuvatekniikassa on vielä haasteita, ...

Effekter och framtidsplaner

Valo- ja äänitekniikka on saanut paljon kiitosta niin esiintyjiltä kuin katsojiltakin. Suunnittelijamme Saarinen on kuitenkin ilmaissut mahdollisuuden parantaa vielä ääniasioita.

Kauden 2025 päätyttyä syyskuussa kokoamme saadut palautteet ja keskustelemme parannusmahdollisuuksi...

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner