Offentlig projektbeskrivning
Jalasjärven Jalaksen pesäpallojaosto tulee hankkeessaan kehittämään Jalasjärven pesäpallostadionista tapahtuma-areenan. Hankkeen myötä on tarkoitus ennen kaikkea parantaa Jalasjärven Jalaksen pesäpallon ottelutapahtumien monipuolistamista sekä katsojien olosuhteita. Samalla pystymme tarjoamaan myös muille yhteistyötahoille Jalasjärveltä puuttuvia tapahtuma-areenan olosuhteita lähellä keskustaa. Hankkeessa rakennettavaan katsomoon tuleva kate parantaa katsomoiden rakennetta samoin kuin lisättävät muoviset istuimet, jolloin katsomon siistinä pitäminen sääoloista riippumatta on helpompaa. Istuimet mahdollistavat myös istumapaikkojen kontrolloidun myynnin katsomoon. Katsomorakenteen muuttuessa pesäpallostadionin turvarakenteita tulee parantaa pesäpalloliiton sääntöjen mukaiseksi ja toisaalta katsomon monikäytön mahdollistaviksi. Katsomon eteen hankitaan uusi alas rullattava turvaverkko, joka mahdollistaa turvallisen pesäpallon seuramisen ja esimerkiksi esteettömän teatteriesityksen katselun. Alueen vessakapasiteettia lisätään rakentamalla alueelle kesäkäyttöinen vessa, jossa on vessakopit sekä miehille että naisille. Alueelle rakennetaan siirrettävä lavarakenne, jotta paikkaa pystyy hyödyntämään tapahtuma-areenana muun muassa kesäteatteri ja konsertti tarpeisiin. Alueen uusiin rakenteisiin rakennetaan ajantasainen äänentoistolaitteisto pesäpallopelejä, teatteritoimintaa ja tapahtumatuotantoa varten. Investointien myötä alueen toimintamahdollisuudet kasvavat. Uusien palvelumuotojen tueksi hankkeessa hankitaan alueelle 20 kappaletta kokoontaitettavia pöytiä. Pöydät mahdollistavat muun muassa teatteriesitysten väliajalla tarjoilujen nauttimisen. Investointihankkeessa toteutetaan: - Katsomorakenteen kattaminen -Katsomon kuppi-istuimet -Pesäpallostadionin turvaverkko - Vessakoppi - Kokoontaitettavat pöydät - Siirrettävä matala esiintymislava - Esiintymislavaa ja katsomoa palveleva nykyaikainen äänentoistolaitteisto
Sammanfattning av projektet
Hankkeessa on toteutettu Jalasjärven Pukkioniemen pesäpallostadionin katsomoon katos. Katsomoalueelle on rakennettu vessarakennus sakä siirrettävä näyttämö joka mahdollistaa alueen monipuolisen käytön. Näyttämön tarpeisiin katsomon katokseen asennettiin äänentoistolaitteet. Samalla o...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
266363
Slutdatum
31.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
ei
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Taggar
Sammanfattning av projektet
Hankkeessa on toteutettu Jalasjärven Pukkioniemen pesäpallostadionin katsomoon katos. Katsomoalueelle on rakennettu vessarakennus sakä siirrettävä näyttämö joka mahdollistaa alueen monipuolisen käytön. Näyttämön tarpeisiin katsomon katokseen asennettiin äänentoistolaitteet. Samalla o...
Toteutus
Hanke on toteutettu kevään ja kesän 2024 aikana. Keväällä toteutettin katsomorakenne sekä siirreltävä lava. Kesällä ennen kesäteatteriakauden alkua toteutettiin vessarakenne ja hankittiin alueelle äänentoistolaiteet, turvaverkko ja lisäpöydät.
Resultat
Alue on moniouolisesti eri tapahtumissa käytettävä kokonaisuus jossa on katettu katsomo sekä esim konserti ja teatterikäyttyöön soveltuva siirreltävä näyttämö äänentoistoineen. ALueen palvelut vastaavat väkimäärää vessa ja tarjoilukapasiteetin uolesta.
Effekter och framtidsplaner
Suunnitelmissa on myös ensi kesälle useampi Fällyteatterin näytös nyt kun paikka koettu toimivaksi. Lisäksi meiltä on jo kyselty paikan vuokraamista erilaisiin tapahtumiin ja konsertteihin. Näiden toteutumisen näemme alkuvuodesta, kun saamme pesäpallojoukkueiden peliaikataulut lyötyä luk...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto