Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa SJK:n parajoukkueen paikallisten toimijoiden pääsy Barcelonassa järjestettäviin seurajoukkueiden MM-kilpailuihin, ja niiden yhteydessä toteutuviin toiminnankehittämiskoulutuksiin.
Hankkeen syvällisempi tarkoitus on näyttää kuinka ihminen voi erilaisista rajoitteista huolimatta saavuttaa minkä tahansa unelmansa ja tuottaa arvoa niin yhteiskunnallisesti kuin lähiympäristölleen. Näkyvyys kansallisissa ja paikallisissa medioissa tulee varmasti olemaan merkittävää arvoturnauksen luonteen vuoksi.
Paikallisten pelaajien harjoittelun tehostamiseksi ollaan perustamassa SJK Haaste -harjoitusryhmä, johon pyritään saamaan tavoitteellisesta pelaamisesta kiinnostuneita pelaajia, joilla on liikunnallinen tai muu pelaamiseen vaikuttava haaste. Tämän ryhmän kasvattamisessa matkallamme on iso merkitys.
Club World Cup on uusi kv-kilpailumuoto seurajoukkueille, ensimmäinen turnaus on pelattu 2022. Tavoitteena on SJK:n alaisuudessa ensimmäisenä suomalaisena seurajoukkueena Club World Cupiin, verkostoituminen CP-jalkapallon kansainvälisiin järjestö- ja seuratoimijoihin ja oppia miten joukkueiden toiminta, pelaajien rekrytointi, joukkueiden asema seurayhteisöissä, rahoitus, markkinointi ja viestintä on järjestetty.
Opintomatkan opeista hyötyy paikallisesti SJK:n lisäksi maajoukkuetoimintaa organisoiva Vammaisjalkapallo ry, jossa pelaa kolme pelaajaa hankealueelta sekä Palloliitto, jonka tavoiteena on lisätä soveltavaa jalkapalloa tarjoavien seurojen määrää hankkeen toiminta-alueella sekä alueellista kilpailutoimintaa, koska nyt kilpailutoiminta on keskittynyt Etelä-Suomeen. Mahdollisuuksien lisääminen kilpailla arvostetussa seurajoukkueturnauksessa innostaa uusia pelaajia lajin pariin.
Oppien hakeminen tapahtuu viiden erillisen vammaisjalkapallojoukkueen kehittämiseen syventävän koulutuksen ja kahden kansainvälisen technical meeting -verkostoitumistilaisuuden myötä.
Yhteenveto hankkeesta
SJK Para -joukkue toteutti opintomatkan yhdistettynä seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuihin CP-jalkapallossa 2.-8.7.2024. Matkan tavoitteena oli oppia, miten vammaisurheilutapahtumia järjestetään maailmanlaajuisesti. Tavoitteena löytää keinoja liikuntarajoitteisten osallistamiseen ja ...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
279788
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Inre stadsområde
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Utvecklingsprojekt som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Utvecklingsprojekt som genomförs som småskaliga projekt
SJK Para -joukkue toteutti opintomatkan yhdistettynä seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuihin CP-jalkapallossa 2.-8.7.2024. Matkan tavoitteena oli oppia, miten vammaisurheilutapahtumia järjestetään maailmanlaajuisesti. Tavoitteena löytää keinoja liikuntarajoitteisten osallistamiseen ja ...
SJK Para -joukkue toteutti opintomatkan yhdistettynä seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuihin CP-jalkapallossa 2.-8.7.2024. Matkan tavoitteena oli oppia, miten vammaisurheilutapahtumia järjestetään maailmanlaajuisesti. Tavoitteena löytää keinoja liikuntarajoitteisten osallistamiseen ja rekrytoimiseen toimintaan mukaan.
Toteutus
SJK Para -joukkue matkusti Barcelonaan heinäkuussa 2024 ja osallistui CP-jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Turnausviikon aikana joukkue tutustui muiden kansallisuuksien joukkueisiin ja oppi näiltä parhaita käytänteitä liikuntarajoitteisten osallistamisesta ja rekrytoi...
SJK Para -joukkue matkusti Barcelonaan heinäkuussa 2024 ja osallistui CP-jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Turnausviikon aikana joukkue tutustui muiden kansallisuuksien joukkueisiin ja oppi näiltä parhaita käytänteitä liikuntarajoitteisten osallistamisesta ja rekrytoinnista. Kilpailuja isännöivä joukkue FECPC esitteli omaa toimintaa ja heidän olosuhteitaan osallistujille.
SJK:n turnausjoukkue kouluttautui turnausmatkan aikana sisäisesti tietoa ja toimintatapoja jakaen. Suomen CP-jalkapallomaajoukkueessa pitkään toiminut, SJK:n turnausjoukkueenjohtajaksi kutsuttu Ville Sallinen esitteli ensimmäisenä päivänä turnausmatkan mahdollistaneet ennakkotoimenpiteet sekä joukkueen organisaation turnausmatkan aikana taustahenkilöiden roolituksineen ja vastuualueineen. Viikkokohtaiset ja päiväkohtaiset toimintatavat, kuten päiväohjelmien rakenne ja ohjeistukset turnaksen aikana toimimisesta erilaisissa ohjelmaan liittyvissä tilanteissa käytiin läpi.
Joukkueelle ja taustahenkilöille pidettiin myös viikon aikana koulutus psykologisesta valmentautumisesta. Koulutuksen näkökulmana oli henkilökohtainen tavoitteiden asettelu urheilijan polulla ja toimintatapojen opettelu tavoitteiden saavuttamiseksi jalkapallojoukkueen kontekstissa. Jesse Laajaranta ja Veli-Matti Varila kouluttivat joukkuetta ja taustahenkilöitä urheiluvammojen ennaltaehkäisyn ja hoidon osalta teorian ja käytännön toimenpiteiden kautta viikon aikana.
Muiden turnausjoukkueiden kanssa verkostoitumisen kautta selvisi, että katalonialainen FECPC:llä ja tanskalaisella FC Storebaeltin CP-jalkapallon seurajoukkueiden toimintamallissa on tiettyjä eroja. FECPC:n kaikki pelaajat ovat katalonian alueelta, joten tiiviimpi ja säännöllinen kokoontuminen joukkueen tapahtumiin on helpompaa. Joukkue harjoittelee 3-4 kertaa viikossa yhdessä.
FC Storebaeltin toimintaedellytykset vastaavat enemmän SJK:n tilannetta. Pienemmän väkiluvun ja hajanaisemmin asutetun alueen pelaajat tulevat laajemmalta maantieteelliseltä alueelta ja FC Storebaeltin CP-joukkueen kokoontumisia pidetään noin kerran kuukaudessa seuran harjoituskeskuksessa. Sekä FECPC:ssä ja FC Storebaeltissa on jo muutama vuosi sitten aloitettu tyttöjen ja naisten CP-jalkapallojoukkueet samalla toimintamallilla. Naisille suunanttua CP-jalkapallotoimintaa ei tällä hetkellä järjestä vielä mikään taho Suomessa. Seurojen naisten joukkueet myös kohtasivat IFCPF Club World Cup -viikonloppuna Barcelonassa. Seurana FC Storebaelttukee CP-joukkueidensa toimintaa taloudellisesti osallistumalla pelaajien ja toimihenkilöiden matkakuluihin, pelivarusteisiin ja tarjoamalla joukkueiden harjoitusolosuhteet.
Joukkueet ovat ympäri vuoden osa seuran muuta viestintää mm. sosiaalisessa mediassa. Seura saa myös tukea toimintaansa Elsassfonden-säätiöltä. FC Storebaelt korosti toiminnan markkinoinnin ja pelaajien rekrytoinnissa tärkeänä yhteistyökumppanina eri tahoja, jotka tarjoavat mm. kuntoutusta ja fysioterapiaa henkilöille, joilla on CP-vamma tai muu liikuntarajoite. Tietoisuuden ja yhteistyön lisääminen vastaavien tahojen kanssa on tärkeä ottaa jatkossa paremmin huomioon myös Palloliitossa, SJK:ssa ja muissa suomalaisissa seuroissa.
Kansainvälisesti CP-jalkapalloa organisoiva kattojärjestö IFCPF kertoi jatkoaikeista toista kertaa järjestettävän seurajoukkueturnauksen suhteen. Hakijoita turnauksen tuleviksi
järjestäjiksi toivotaan, mutta IFCPF ei itse osallistu turnauksen rahoitukseen, mikä on haasteellista järjestäjien kannalta. Jos SJK tai Palloliitto haluaisi jatkossa isännöidä
vastaavan turnauksen, rahoitus olisi siis hankittava muualta. Iso osa turnauksen kuluista tulee nykyisellään osallistuvien joukkueiden maksettavaksi sisällytettynä varsin kalliisiin
turnausmaksuihin.
Tulokset
Osallistujat saivat hyvää oppia osallistamisesta ja maailmanmestaruuskilpailuissa joukkue sijoittui toiselle sijalle, ollen näin maailman toiseksi paras CP-jalkapallojoukkue. Mediassa joukkue tuli mainituksi useissa kansallisissa ja maakunnallisissa yhteyksissä kuten Yle, Maaseudun Tulevaisuus j...
Osallistujat saivat hyvää oppia osallistamisesta ja maailmanmestaruuskilpailuissa joukkue sijoittui toiselle sijalle, ollen näin maailman toiseksi paras CP-jalkapallojoukkue. Mediassa joukkue tuli mainituksi useissa kansallisissa ja maakunnallisissa yhteyksissä kuten Yle, Maaseudun Tulevaisuus ja Ilkka-Pohjalainen. Tämä on lisännyt liikuntavammaisten ja ylipäänsä harrastetason urheilua kaipaavien mielenkiintoa SJK:ta ja urheilemista kohtaan, minkä johdosta seuraan on perustettu uudet matalan kynnyksen kuntofutisryhmät niin miehille kuin naisillekin.
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Matkan oppeja tullaan soveltamaan paikallisesti siten, että saadaan Etelä-Pohjanmaan maakunnassa vammaisurheilun asemaa vahvistettua ja rohkaistua lisää harrastajia osallistumaan toimintaan.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto