Offentlig projektbeskrivning
Museorautatieyhdistys ry on kehittämässä Jokioisten Museorautatien kapearaidemuseon toimintaa. Lopullisena tavoitteena on tarkoitus saada Minkiön asemalle kapearaiteisia rautateitä esittelevä näyttelyhalli. Tämän hankkeen tarkoituksena on tehdä arkkitehtisuunnittelu tulevasta museorakennuksesta ja sen ympäristöstä. Arkkitehtuurisuunnittelua ja näyttelysuunnittelua varten valitaan kilpailutuksen kautta arkkitehti tai arkkitehtitoimisto, joka vastaa suunnitelmien tekemisestä. Tavoitteena on saada aikaan suunnitelmat, joita voidaan käyttää varsinaisen rakennusprojektin käynnistämiseen. Museorakennukseen toteutettava näyttely tulee olemaan osa Suomen teollisuushistorian esittelyä. Uusi rakennus tulee myös mahdollistamaan kapearaidemuseon ympärivuotisen aukiolon. Näyttelyssä tullaan esittelemään myös Jokioisten ja Forssan seudun teollisuushistoriaa ja mm. aikanaan Suomen suurimman kartanon eli Jokioisten kartanon historiaa. Näyttelyn suunniteltuna kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja lapsiperheet, sekä kotimaiset ja ulkomaiset rautateistä kiinnostuneet kulttuurimatkailijat että paikalliset asukkaat. Hyödynsaajia heidän ohellaan on myös Museorautatieyhdistys ry, sillä museokaluston ja pienesineistön säilytys asianmukaisessa paikassa säästää niiden kunnostukseen ja ylläpitoon kuluvaa rahaa. Arkkitehtuurisuunnittelu on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2026 loppuun mennessä, jonka jälkeen alkaa erillisenä hankkeena museorakennuksen rakentaminen.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
369934
Startdatum
09.02.2026
Slutdatum
31.12.2027
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto