Offentlig projektbeskrivning
Kaakon Kukkivat Kylät -hanke Etelä-Kymenlaaksossa edistää ympäristötietoisuutta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä luomalla kestäviä, yhteisöllisiä toimintatapoja kylille. Hankkeessa toteutetaan monimuotoisuusprojekteja, kuten kukkaniittyjä, yhteisöpuutarhoja ja yhteisötaidetaideteoksia, jotka aktivoivat asukkaita ja tukevat luonnon monimuotoisuutta. Hankkeessa järjestetään myös koulutuksia ja työpajoja luonnonhoidosta ja kestävistä käytännöistä. Hanke tukee luontomatkailun edistämistä muun muassa tukemalla alueen luontokohteiden näkyvyyttä Luontoon.fi -palvelussa. Toimenpiteitä ja teemaa tuodaan esiin paikallisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa kuten Kestävän kehityksen viikolla. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä alueen kyläyhdistysten, kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhteistyö pohjoisen Kymenlaakson kylien kanssa vahvistaa alueen yhteisiä ympäristötavoitteita ja luontomatkailun kehittämistä. Yhteistyö tukee hankkeen monimuotoisia tavoitteita ja varmistaa, että hankkeessa saavutetut tulokset saavat laajempaa tukea ja näkyvyyttä. Erityisesti kylien ja muiden paikallisten toimijoiden aktiivinen osallistuminen on tärkeää hankkeen onnistumiselle.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
317696
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Yttre stadsområde
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för Smarta byar
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto