Offentlig projektbeskrivning
Luoma-ahon kyläyhdistys on rakentanut uuden kylätalon vuonna 2020. Kylätalon aktiivisesta käytöstä johtuvan lisääntyneen tilantarpeen myötä kyläyhdistys on käynnistänyt kylätalon laajennuksen, joka valmistuu keväällä 2026. Laajennuksen tarkoituksena on parantaa kylätalon toimivuutta ja mahdollistaa monipuolisten palveluiden järjestäminen kyläläisille. Monipuolinen ja eri ikäryhmiä palveleva yhteisöllinen toiminta vaatii kuitenkin toteutuakseen asianmukaisen ja muunneltavan kalustuksen. Kylätalon valmistuttua vuonna 2020 sen säilytyskalusteet ja oleskelutilojen kalustus saatiin kierrätettyinä lahjoituksina. Laajennuksen valmistuessa kyläyhdistys toivoo voivansa hankkia uudet, muunneltavat ja toimintatarkoitustaan palvelevat kalusteet sekä uuteen valmistuvaan laajennusosaan että aiemmin valmistuneeseen oleskelutilaan. Niiden avulla kyläyhdistys pystyy jatkossa aiempaa paremmin tukemaan eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien kyläläisten ja kuntalaisten yhteisöllistä toimintaa, järjestämään mielekästä toimintaa alueen nuorille sekä toteuttamaan alueen asukkaita yhdistäviä tapahtumia. Hanke toteutetaan Luoma-ahon kyläyhdistyksen toimesta vuoden 2026 kuluessa. Varsinaisten kalustehankintojen lisäksi tapahtuva kalusteiden kokoaminen, järjestely ja muu tarvittava asennustyö toteutetaan talkootyönä.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
376594
Startdatum
25.02.2026
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto