Projekt
Utvecklingsprojekt - 321303

KaMuksi

Kangasniemen Musiikinystävät r.y.

- 31.12.2026

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Kangasniemen musiikkiviikot on yli 40 vuotta vanha tapahtuma, joka on kerännyt Kangasniemelle musiikin ystäviä eri puolelta Suomea. Musiikkiviikkojen yhteydessä pidetään joka toinen vuosi laulukilpailu Tapahtuman taiteellinen taso on ollut erittäin korkea, mutta haasteena on ollut tapahtuman erillisyys paikallisyhteisön arjesta ja elinkeinotoiminnasta. Tämä todettiin jo 10 vuotta sitten Itä-Suomen yliopiston tekemässä selvityksessä. KaMuksi-hankkeen tavoitteena on, että Kangasniemen kunnan asukkaat, kesäasukkaat ja yritykset kokisivat jatkossa tapahtuman koko kunnan yhteiseksi tapahtumaksi, jonka vaikutukset ulottuvat yli musiikkiviikkojen ajanjakson. Yhteisöllisyyden lisäksi uuden toimintamallin tavoitteena on myös vahvistaa alueen yritysten kilpailukykyä ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä vahvistaa paikallisyhteisön resilienssiä ja edistää sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Hankkeen keskeisinä toimenpiteinä ovat: TP 1. Koko kylä laulaa ja soittaa: kyläyhdistysten aktiviteetit. TP 2. KaMuksi-foorumit: Järjestetään musiikkiin ja kulttuuriin liittyviä tilaisuuksia ja työpajoja kuntalaisten, kesäasukkaiden, yritysten ja järjestöjen kanssa. Vakiinnutetaan toritapahtumat. TP 3. Elinvoimaa musiikista: Luodaan verkostoja paikallisen elinkeinoelämän ja musiikkiviikkojen välille sekä toteutetaan KaMuksi-tapahtumia yhteistyössä yritysten kanssa. TP 4. Musiikista voimaa läpi elämänkaaren. Musiikkielämysten tuominen päiväkoteihin, kouluihin, vanhusten palvelukoteihin sekä senioritapahtumiin. TP 5. Meiltä muille ja muilta meille: monikulttuuriset musiikilliset tilaisuudet ja tapaamiset, joiden avulla pyritään edistämään kulttuurien kohtaamista ja yhteisten musiikillisten juurien löytämistä.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

321303

Slutdatum

31.12.2026

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Glesbygd

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner