Projekt
Utvecklingsprojekt - 180264

Kansanmusiikkia kansanpuistossa -tapahtuma

Lounais-Hämeen Musiikkipäivät ry

31.12.2021 - 22.02.2023

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Kansanmusiikkia kansanpuistossa 9.7.2022 on pilotti tulevaisuudessa jatkuvaksi tarkoitetulle ainutlaatuiselle kulttuuritapahtumalle luonnonkauniissa Saaren kansanpuistossa Tammelassa. Esiintyjät ovat suomalaisen kansanmusiikin kansainvälisesti tunnettuja esittäjiä. Ulkomaalaisena vieraana on venäläinen Veresk-yhtye. Esitettäjien ohjelmisto on musiikkilajeiltaan että profiililtaan moninaista. Liitteenä on juhlan konseptin esittely sekä esiintyjäluettelo. Ohjelman ja luonnonmaiseman yhteisyyttä ja läheisyyttä pyritään korostamaan sillä, että juhlan ajan koko Saaren kansanpuiston alue soi akustisesti lukuisissa eri pisteissä. Lisäksi yhtyeiden jäsenet vaeltavat musiikkiesityksineen pitkin aluetta. Myös vesistö toimii esiintymisalueena. Vahvistettua musiikkia kuullaan ainoastaan vanhalla perinteisellä järvelle suuntaavalla esiintymisareenalla. Tapahtuma pyrkii häivyttämään rajaa esiintyjien ja yleisön kesken. Kansanmusiikille erinomaisesti sopiva osallistavuus pyritään saamaan mukaan useilla tavoilla, muun muassa yhteislauluna, tanssina, soittonoppina, soittimenrakennuksena. Suomalaisen kansantanssin grand old man Antti Savilampi toimii juhlan ajan tanssimestarina, joka tanssin esiintymisalueiden tuntumassa ja houkuttelee myös yleisöä mukaansa. Professori Heikki Laitinen ja esiintyjät laulattavat. Suomen Kansanmusiikkiliitton edustajat vie sanaa uudesta juhlasta koko Suomen kansanmusiikkiväen tietoon. Lisäksi liitto tuo Lounais-Hämeen Pirttiin kansanmusiikkinäyttelyn. Tapahtuma pyrkii olemaan erityisesti perhejuhla. Lapsille on oma paikkansa, jossa annetaan opastusta pienten lastensoitinten valmistamiseen, yhteislauluun ja -leikkiin. Perhejuhlan omaisuutta pyritään korostamaan sillä, että anniskelualuetta ei tapahtumassa ole Lounais-Hämeen Pirtin aluetta lukuunottamatta. Valtakunnallisesti merkittävän ohjelman ja esiintyjien lisäksi painotetaan alueellisuutta (mm. humppilalaisen Hannu Sahan Salamakannel-yhtyeen laulusolistina vierailee Jonna Tervomaa Forssasta).

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Projektnummer

180264

Startdatum

31.12.2021

Slutdatum

22.02.2023

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

7.6 Kultur- och naturarv

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Kultur- och naturarvet, utveckling

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner