Projekt
- 19095

Kantrin Pieninvestoinnit – teemahanke

Kantri ry

31.12.2015 - 12.02.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Kantrin Pieninvestoinnit -teemahanke täydentää kylien kehittämistyötä Tampereen seutukunnassa. Hanke helpottaa yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman Leader varoja ja edistää Kantrin strategian toteuttamista. Hankkeen toimialuetta on Kantrin Leader toiminta-alue eli Leader¿rahoitukseen kuuluvat maaseutualueet (n. 103 500 asukasta). Hankkeen toteutusaika on 1.1.2016 - 30.11.2017. Kohderyhmänä ovat kaikki kylissä toimivat yhteisöt, siis kyläyhdistysten lisäksi toimenpiteen toteuttajina voivat olla mm. urheilu-, Martta ja nuorisoseurat ja osakaskunnat. Hankkeen tavoitteina on kylien pieninvestointien toteuttaminen ja sen myötä kylien toiminnollisuuden edistäminen, kylien yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisääminen, kyläläisten yhteisten tilojen käytön monipuolistaminen ja uudenaikaistaminen sekä kestävän kehityksen ratkaisujen käyttöön otto sekä mahdollisesti kansainvälistymisen mahdollisuuksien avautuminen. Kantri pyrkii tavoitteisiin toteuttamalla oman teema-hankkeen ja näin auttamaan pieninvestointeja suunnittelevia toimijoita. Kantri hakee rahoituksen, valitsee rahoitettavat toimenpiteet avoimen haun kautta, tekee sopimukset toteuttajien kanssa, asioi Elyn kanssa, neuvoo toimijoita, kokoaa raportit ja maksatukset ja siirtää tuet toimenpiteiden toteuttajille. Hankkeiden toteuttajat saavat keskittyä varsinaiseen tekemiseen. Hankkeen tuloksena kylät toimivat entistä aktiivisemmin, niiden yhteistyö on lisääntynyt ja osaaminen on monipuolistunut. Yhdenvertaisuus on lisääntynyt toimijoiden kesken ja he tarttuvat omiin mahdollisuuksiinsa pelotta ja osaavat hakea rahoitusta isompiinkin toimenpiteisiin eri rahastoista ja eri lähteistä.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

19095

Startdatum

31.12.2015

Slutdatum

12.02.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Underåtgärd

7.0 Koordineringsdel 7 åtgärden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Kordineringsdel 7 åtgärden

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner