Offentlig projektbeskrivning
Avustushakemus kerhotilojen lattia-, lämmitysjärjestelmä-, ulkovuoren remonttiinj ja aurinkopaneelin hankintaan Hankkeen toteuttajat: Avk ry:n ja Napapiirin yhdeksikköjen toimijat Avustus hakemuksen kohde Olemme toissa kesästä lähtien olleet vuokralla napapiirin yhdeksiköt ry:n kanssa vanhassa sähköttömässä ”saunamökissä” Narkauksessa osoitteessa Ranuantie 3247,97675 Narkaus. Kohde on siis täysin sähkötön ja irti infrasta, eli mitä parhain kun puhutaan poikkeusolojen radioviestinnästä. Olemme rakentaneet akustot ja agrekaatit, jotta lataamme laitteillemme sähköä. Lämmitysjärjestelmänä toimii puulämmitys. Tiloissa sijaitsee avk ry:n kyläverkon radioasema sekä napapiirin yhdeksikköjen toimitilat. Tiloja käytetään myös yhteyksien testaukseen sekä kokoontumisiin sekä kouluttamiseen. Tavoitteena saada yhdistyksen tarpeita vastaavat tilat Tiloihin on jo tehty mittavia korjaustöitä kahden kesän aikana, mutta nyt olisi edessä tarpeellisista remonteista kallein eli lattian uusiminen, niimpä käännymme teidän puoleenne jos voisitte auttaa. Työ suoritetaan hyvien rakennusperiaatteiden mukaan ja apua on kysytty rakennusalan asiantuntijoilta. Toteutusaika kesä 2024 Lupa asiat Rakennus lupaa ei tarvita koska työt koskevat kuivantilan lattiaa ja tehdään maalaus ja pintarakenteen korjausta
Yhteenveto hankkeesta
Hanke lähti jo kevään aikana käyntiin, suunnittelulla ja hankehakemuksen tekemisellä, jälkiviisana voin todeta että olisimme tarvinneet kipeästi ammattiapua hankehakemuksen täyttöön mutta siitä kuitenkin selvittiin.
Hanke onnistui hyvin, talkooväen yhteisen ajan löytyminen oli eh...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
290700
Slutdatum
20.01.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Stadnära landsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Typ av åtgärd
Småskaliga projekt
Åtgärdens specifierare
Investering som genomförs som småskaliga projekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Hankkeen yhteenveto
Hanke lähti jo kevään aikana käyntiin, suunnittelulla ja hankehakemuksen tekemisellä, jälkiviisana voin todeta että olisimme tarvinneet kipeästi ammattiapua hankehakemuksen täyttöön mutta siitä kuitenkin selvittiin.
Hanke onnistui hyvin, talkooväen yhteisen ajan löytyminen oli eh...
Toteutus
Hankkeen lähtötilanteessa käytössämme oli tilat joissa oli lahonnut lattia, sähkönsaanti ainoastaan agrekaatin varassa ja lämmitysjärjestelmä epäkäytännöllinen.
Kesäkuun alussa alkoi työt lattian purkamisella ja tätä työtä sitten riittikin erittäin paljon.
Kuu...
Tulokset
Hankkeen tuloksena meillä on edustuskelpoiset ja viihtyisät tilat käytössämme, pientä pintaremonttia ja fixaustahan tilat aina kaipaavat mutta osiot joihin yhdityksellämme ei olisi ollut muuten rahallista mahdollisuutta alkaa on nyt tehty.
Tästä on hyvä jatkaa.
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
yhdistyksellä on nyt erinomainen paikka esitellä toimintaa, järjestää koulutuksia pienille porukoille ja harrastaa viestinnän eri osa-alueita ja edistää kylien turvallisuutta viihtyisissä remontoiduissa tiloissa.
Ensi kesäksi on jo tarkoitus järjestää radioviesti koulutusta nuoril...
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto