Offentlig projektbeskrivning
Hankkeessa luodaan täysin uusi kestävää elämäntapaa esille tuova ja kehittävä Save Salla -toimintamalli. Tämä malli on kehittämisprosessina osallistava ja uudenlainen. Kestävään elämäntapaan perustuva Save Salla -toimintamalli huomioi tekemisen ja osallistumisen. Hankkeen aikana toimintamallia opetellaan soveltamaan käytäntöön pilotoimalla erilaisia tapahtumia ja toimintaa yhteistyössä kohderyhmän ja eri toimijoiden kanssa. Tämä malli luo ihmisille ja alueelle merkitystä, hyvinvointia ja toivoa. Jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua, ja jokaisen toiminta on merkityksellistä oman elämän, toisen elämän, alueen ja laajemmin koko maapallon hyvinvoivan tulevaisuuden kannalta. Hankkeen toteuttajana on Sallan kunta ja hankkeessa luotavaa toimintamallia tullaan käyttämään jatkossa hyvinvointia edistävän toiminnan ja erilaisten tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Hankkeen kohderyhmänä ovat kaiken ikäiset kuntalaiset ja matkailijat. Hankkeessa hyödynsaajina ovat kunnan asukkaat, yritykset, yhdistykset ja toissijaisesti kunta ja Lapin hyvinvointialue. Hanke toteutetaan Sallan kunnan alueella 1.5.2024 – 31.12.2025.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
285981
Slutdatum
30.12.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto