Offentlig projektbeskrivning
Harvaan asutun maaseudun ympäristö- ja ilmastohaasteisiin löytyy jo monenlaisia ratkaisuja ja välineitä, ne pitää vain saada paremmin toimijoiden tietoisuuteen ja käyttöön. Yhteisölliset, paikallisesti toteutettavat ympäristön tilaa parantavat toimet tukevat ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Yhdessä tehty ja opittu siirtyy helpommin myös yksilöiden ja kotitalouksien omaan käyttöön ja leviää sitä myötä osaksi arkipäivän elämää ja käytäntöjä. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan ympäristöviisaita kyläyhteisöjä maaseudulle. Tavoitteena on nostaa hiiliviisaus, luonnon monimuotoisuus ja konkreettiset ympäristöteot kyläyhteisöjen ja maaseutualueiden vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi. Hankkeen aikana tai vaikutuksesta tehtyjen ympäristötekojen myötä alueen ympäristön tila konkreettisesti paranee. Kestävät kylät -hanke toteuttaa yhdessä Vaara-Karjalan Leaderin toiminta-alueen kylien ja yhteisöjen kanssa ympäristösuunnittelua sekä käynnistää ja aktivoi konkreettisia ympäristötekoja hiiliviisauteen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyen. Teot toteutetaan joko hankkeen rahoituksella tai autetaan kyliä idean valmistelussa toteutettavaan muotoon ja erillisen rahoituksen hakemisessa. Tavoitteena on käynnistää vähintään 16 ympäristötekoa (4 per kunta). Hanke myös tarjoaa yhteisöjen hankkeille ekosparrausta, eli avustaa uusia hankkeita valmistelevia kyliä ja yhteisöjä parantamaan hankkeiden ympäristösisältöjä. Lisäksi hankkeessa järjestetään alueen asukkaille ja toimijoille kestävän elämäntavan teematilaisuuksia. Pohjois-Karjalan biosfäärialueen tarjoamien mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen ja näkyväksi tekeminen kylillä sekä yhteistyön rakentaminen muiden biosfäärialueiden kanssa on myös oleellinen osa hanketta. Hankkeessa toteutetaan tutustumismatka Saaristomeren biosfäärialueelle sekä hankevalmistelumatka jollekin eurooppalaiselle biosfäärialueelle.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
257178
Slutdatum
30.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Lokala centra på landsbygden (stadnära landsbygd)
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Klimatsamarbetsprojekt
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO4
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto